Sitä säät mitä tilaat

 

"Kerro sun elämästäsi, mistä olet tullut ja miten tähän päätynyt?"

Näin kysyttiin, kolme paria silmiä tuijotti edessäni vaatien vastausta. Se möykky, jonka pintaraapaisun heitin takaisin oli kirkas ja valoisa. Sellaisella ajatuksella, että ihan itse olen itseni kantanut tähän pisteeseen missä olen. Tunsin ylpeyttä jokaisen lauseen jokaista sanaa kohden.

Vanha sanonta "jokainen on oman onnensa seppä" pitää täysin paikkaansa. Kenenkään elämä ei ole aina ruusuista, kenenkään ei ole aina täyttä kuraa. On valoisat päivät, synkemmät puolet. Se on vain hyväksyttävä. 

Unelmaelämä, edes se kultainen keskitie lienee jokaisella päälimmäisenä haaveena. Saavuttaa se vielä jonakin päivänä. Itselleni se on omakotitalo, muutama kana, terveet lapset, alati aurinkoiset kesäpäivät ja mahdollisuus edetä elämässä sydämen ohjaamaan suuntaan. Matkaa päämäärään on paljon, kuoppia luvassa ja pettymyksiä edessä. Silti uskon vielä jonakin päivänä suurimpienkin haaveiden käyvän toteen. Toivon herääväni aamuun, josta olen vuosia uneksinut. 

Uskon, että ihminen saa sitä mitä tilaa. Oikeilla päätöksillä, kovalla työllä, tunteisiin luottamalla ja pienellä hippusilla tuuriakin lopulta saavutetaan se oma kultainen tähti sieltä taivaalta tuhansien muiden joukosta. Ilmaiseksi täällä ei mitään jaeta, kaikelle on hintansa.

Pystytkö nauttimaan työstä, jossa vastuun määrä kasvaa vuosi vuodelta? Pystytkö tyytymään pienempään palkkaan saavuttaaksesi enemmän omaa aikaa? Pystytkö hyväksymään kilot vyötäröllä, jos ei karkkikaapin ovi pysy kiinni? Pystytkö sanomaan lapsellesi ei tavoitellaksesi edes joskus omaa etuasi? Pystytkö jättämään tekemättömät työt muiden harteille? Pystytkö hyväksymään erilaisuutta? Pystytkö hallitsemaan kaiken, aina ja koko ajan? Pystytkö hyväksymään kumppanisi menneisyyden osaksi loppuelämääsi? Pystytkö rakastamaan? Pystytkö muuttumaan, muuttamaan? Pystytkö irroittautumaan tutusta ja turvallisesta? Pystytkö hyppäämään polulle, jonka päämäärää ei voi edes ennustaa?

Elämä on yhtä päätöksen tekoa. Sinkkuna, oman elämäni neitinä pystyn hallitsemaan monia valintoja parisuhteessa eläviä helpommin. Pystyn pitämään jokaisen langan tiukasti käsissäni, hallitsemaan kiireenkin keskellä koko paletin. Joskus pelkään päästäväni irti, toisinaan haluaisin hieman hellittää naruista. Antaa lähimmille ihmisille otteen nyörin päästä yhdessä kiskomaan kotiin päin. Toisinaan sanon haluavani irroittaa elämään suuresti vaikuttavista köysistä, jotka ovat vuosien saatossa otteeseensa kieputtaneet, tutuksi muovautuneet. Ne on suuria päätöksiä matkalla tuntemattomaan. Ehkä tulee päivä, jolloin hyppy uuteen ei enää pelota?

Olen tehnyt suuria päätöksiä, loppuelämään heijastuvia. Miettiessäni niitä päätöksiä, jotka ovat olleet vaikeimpia, totean niiden ohjanneen elämää parempaan huomiseen. Ne hetket, joissa on antanut ihmiselle luvan saapua elämään, näyttänyt tien ulos elämästäni tai hypännyt suuren loikan vieraalle maaperälle. Ilman suurimpia päätöksiä en voi kuin kuvitella kuinka haaksirikossa purjeet revittynä laivani seilaisikaan.

Siinä istuin silmäparien edessä, höpötin kuin Runeberg. Nauroin, selitin ja elin elämääni taaksepäin. Siinä hetkessä se elämä oli niin arvokas ja ihana kaikkine kommelluksineen, pettymyksineen ja mutkineen. Se elämä on antanut paljon, niin valtavasti. Jokaista hetkeä, kokemusta kannan rikkautena sydämessäni, mieleen painettuna muistona. Pimeät hetket kasvattaa, valoisat luo voimaa. Olin rehellisen ylpeä Johanna, 27 vuotta, äiti, sijaisäiti, sinkku, omillaan pärjäävä asunnon omistaja varustettuna pitkällä ja mielenkiintoisella työuralla.

Kiitin, toivotin hyvää päivänjatkoa. Työmatkalla näin yksinäisen joutsenen lentävän metsän yllä. Lauloin, nauroin ja annoin kevätauringon lämmittää poskia. Sitä säät mitä tilaat.