maanantai 15. kesäkuuta 2015

Luonnonkosmetiikka


Etkö pese hiuksia?
Et käytä saippuaa?
Et rasvaa itseäs?
Mites hampaat?
Miten voit meikata?

Törmäsin pitkästä aikaa kysymysten tulvaan, kiinnostuneeseen uteluun. Itselleni turhien kemikaalien välttäminen on vuosien saatossa muodostunut arkipäiväiseksi asiaksi, jota ei juuri tarvitse miettiä. Jälleen kerran todettakoon, etten ole asian suhteen nipottava tiukkapipo, mutta ajan myötä kultainen keskitie on kallistunut kotiseinien sisällä täysin luonnonkosmetiikan puoleen. Lupasin kysyjälle tiivistelmän omista, itselleni sopivista tavoista ja tottumuksistani, en yleismaailmallista näyttöihin perustuvaa tekstiä.

Aloitetaanpas hiuksista. Hiusten ja hiuspohjan puhdistuminen kemikaaleista vie parisen viikkoa. Itselleni haasteena oli löytää luonnonkosmetiikkatuote, joka teki hiuksista aidosti puhtaan näköisetkin. Flow-kosmetiikan pariin päädyttyäni ei ole tarvinnut edes harkita shampoiden pariin palaamista. Moni tuttava on päässyt hiuspohjan ongelmista vaihtamalla luonnonkosmetiikkaan.

Saippuoita löytyy kotoa jokaisen lavuaarin reunalta. Kasvoille löytyy oma palansa, oman ihotyypin mukaan valittuna. Vartalo ja kädet kuurataan tutun merkin tuotteilla. Palat sisältävät öljyjä, jotka hoitavat ihoa. Luovuttuani suihkusaippuoista kutiseva, karhea ja hilseilevä iho on jäänyt historiaan.

Satunnaisesti kuorin ja naamioin kasvot Flown tuotteilla, kehon kuorin kahvinporojen ja oliiviöljyn sekoituksella. Suihkun jälkeen sipaisen kostealle iholle kookosöljyä, joka toimii kesäisin myös deodorantin korvikkeena mainiosti. Kasvoveden ja -voiteen olen löytänyt Frantsilalta, silmänympäryksille lotraan iltaisin avokadoöljyä ja kädet rasvailen shea-voi pohjaisilla rasvoilla. Shea ja kookosöljy toimii myös huulille, mutta laukussa mukana kulkee Hurraw-huulivoide.

Hampaat. Se ikuinen taistelun aihe; onko fluori hyvästä vai pahasta? Olen käyttänyt vuosia luonnon raaka-aineista koostettuja tahnoja. Milloin mitäkin. Jo pitkään olen löytänyt itseni ostamassa Weledan suolahammastahnaa. Makuun tottuu nopeasti, lopputulos miellyttävä. Fluorittomuudesta huolimatta hammaslääkärini viimeksi käydessä tuumasi, ettei useinkaan näe yhtä hyvin hoidettuja hampaita. Reikiä nolla. Puhukoon puolestaan niin kauan, kunnes toisin todistetaan.

Meikkeihin ei juuri tarvitse perehtyä. Mineraalipuuteria ja ripsiväriä, siinä se. Toimii minkä tarvitseekin vaikkei välttämättä lupaakaan maksimaalista tuuheutta ja kymmenkertaista pituutta.

Vuosia eri merkkejä testailleena olen nostanut kädet ylös ja luovuttanut 100% luonnonmukaisten deodoranttien suhteen. Toivon moisenkin vielä joskus löytyvän, mutta tällä hetkellä mennään Dermosilin toimivaksi todetulla, edes aavistuksen markettitavaraa puhtaammalla tuotteella.

Luonnonkosmetiikkaan siirtymisen jälkeen olen huomannut ihon olevan paremmassa kunnossa, pehmeämpi ja sileämpi. Kasvojen iho on paremmassa kunnossa eikä silmät punoita illalla meikin jäljiltä. Hiukset on tuuheammat ja paremmassa kunnossa kuin aiemmin, muotoilutuotteisiin ei ole tarvinnut edes perehtyä. 

Negatiivisina puoliakin toki löytyy. Saattaa ottaa aikansa ennen kuin itselle sopiva tuote osuu kohdalle. Yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle, anna aikaa itsellesi ja kehollesi tottua. Moni ajattelee luonnonkosmetiikan olevan arvokasta, mutta palojen ja purkkien hinta korjaantuu riittoisuudellaan. Herkkyysreaktioita ainesosia kohtaan saattaa esiintyä myös luonnonkosmetiikkaa käyttävillä.

Monikaan ei ole nähnyt, ei tunne kuin sanoina ja kuvina ruudulla. Uskon, etten eroa juurikaan kemikaaleja käyttävästä massaväestöstä. En ole sen erikoisemman näköinen, hukun kassajonoissa muiden joukkoon. Älä pelkää ottaa ensimmäistä askelta, sitä pientä ja epävarmaa. Lupaan olla tukena ja apuna jokaiselle uskaltavalle.

6 kommenttia:

  1. Ihana ihana ihana postaus! Täällä "hurahduksesta" kohta 3v eikä takaisin ole paluuta! Nautin myös siitä, että pystyn vähän säästämään lapsia pahimmalta kemikaalikuormalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tie vie mukanaan.. Nyt kun on sopivat tuotteet itselle niin ei ole homma yhtään sen vaikeampaa kuin kemikaaleilla olisi. Lapset saa aikanaan tehdä itse omat valinnat, mutta kyllä vielä vuosia joulupukin tuomat Muumi-saippuat ja kimaltavat kylpyvaahdot päätyy kiertoon ;)

      Poista
  2. Mitenkäs toi kuorinta, joka on koostettu kahvinporoista ja oliiviöljystä; ainakin ennenvanhaan kahvinporot viemärissä aiheutti ajan kanssa tukkeumia. Millä vältät tämän ongelman?
    Itse vasta pikkuhiljaa näihin ruokakaapin tuotteisiin siirtymistä aloittelevana pohdin.
    Melko monelle aineelle allergisena pitää osa näistä kasvikunnan tuotteista kiertää kaukaa.
    Itse olen dödön vaihtanut vissiin viis vuotta sitten sellaiseen suolakiveen.
    Hiukset on tällä erää lyhyet, jokohan uskaltais kokeilla noita palashampoita? En pese normiaineillakaan kuin viiden kuuden päivän välein, ei rasvoitu enää tässä iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä kuorin ulkona ja huuhtelen myös, talvella laiminlyön homman :D öljy pesuhuoneen lattiassakaan kun ei ole mikään mukavin vaihtoehto..

      Monella allergisella tuntuu luonnonkosmetiikka aiheuttavan ongelmia, hakea saa pitkään ja sekö kalliiksi tuleekin :/

      Itse pesen hiukset päivittäin, koska liikun niin paljon. Passiiviset pari vuotta pesin pari kertaa viikossa ja hyvin se päänahka sopeutui tuolloin harvempiin pesukertoihin.

      Poista
  3. Kiitos ! Tää oli todella mieleinen postaus. Musta on mainota saada vinkkejä.

    Deodoranteista - ootko kokeillut Madaran Yrttideodoranttia? Mä oon siihen tykästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testattu. Paras kokeilluista, mutta en kyllä juhlimaan lähtis sitten kuitenkaan.. Mukava juttu, jos sait hihaan napattua jotain uutta :)

      Poista