Palsternakat oli päässyt hiukan nahistumaan, joten leipastiin lapsukaisen kanssa iltapalaksi palsternakkarieskoja. Nämä oli juuri omiaan lapsen kanssa leivottavaksi, nopeita ja lapsen helppo muotoilla (lue: taputtaa litteiksi). Ohje on muokattu Yhteishyvän ruokaliitteestä 9/2010.
Palsternakkarieskat
12 kpl
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
3-4 dl palsternakkaraastetta
(1 rkl siirappia)
1 ½ tl suolaa
½ dl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
3 dl spelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
Liuota
hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muut aineet ja sekoita. Leivo
tangoksi jauhotetulla pöydällä. Jaa tanko 12 palaan ja taputtele palat
litteiksi rieskoiksi (noin 8-9 cm halkaisijaltaan). Anna kohota
uunipellillä 30 min. Paista rieskoja 175 asteisessa uunissa 20 min.
Seuraaavalla kerralla korvaan varmaan vielä osan jauhoista
kaurahiutaleilla. Taikinan joukkoon sopisi hyvin esimerkiksi
pellavansiemenet.
Myös nahistunut kesäkurpitsa ja paprika pääsi uuniin osallisena todelliseen pikaruokaan. Sipuli, kesäkurpitsa, paprika, kermaa, kasvislientä, juustoraastetta ja halutessaan ohuita broilerleikkeitä (broilerit pikimmiten käänneltynä pannulla) vuokaan ja puoleksi tunniksi 200 asteiseen uuniin. Lisukkeet tosin kannattaa valita huolellisemmin, kuin tämän emännän lautasella :)
Lapsen ehdoton lemppariherkku on nykyään pikkukurkkutikkarit. Lapsen mielikuvitus on kyllä uskomaton. Ja maistuu taatusti yhtä makoisalta kuin sokeriset kaimat ;)
Hiukan tuunailemaankin on sentään ehditty. Askartelin eri värisiä pisaroita keittiön pöydän jalkoihin, jotka muutoin on niiiin tylsät. Mukavaa piristystä ja jäi siinä jokunen kolhu ja riipukin jemmaan.
Lapselle rakas päiväkodin opiskelija sai viltsut lahjaksi perjantaina. Mukaan lähti Satu Hassin runosta katkelma. On kuin lähihoitajalle tehty, etten sanoisi. Hiukan jännittää miten lapsi nyt pärjää ensi viikolla, kun tärkein aikuisista onkin pois..
Tänään ohjelmassa oli MLL:n kirppis Humppilassa ja Loimaan kirpputorien koluaminen. Mukaan tarttui täsmälöytöjen ohella myös pari heräteostosta Tiluunan alennusmyynnistä. Palaan niihin myöhemmin, toivottavasti pikimmiten!
Kuullostaa kauheen hyvältä! Mulla ei oo nyt nahistuneita palsternakkoja, mut itäneitä porkkanoita kyl löytyy. Ei taida olla sama asia, mut jos kokeilisin niillä.
VastaaPoistaEiköhän se aika lähelle samaan mene. Kyllä niitä porkkanasämpylöitäkin on :)
Poista