perjantai 25. maaliskuuta 2016

Parisuhteellista

 

Lapsi syntyy kotikyläänsä, yhden tai kahden vanhemman perheeseen. Ensimmäiset vuoden luo kiintymyksen ja luottamuksen omiin vanhempiin. Lapsuus koostuu ihmissuhteista läheisiin ihmisiin, kenties sisaruksiin, isovanhempiin, päivähoidon henkilökuntaan. Jokainen ihminen, ihmissuhde vaikuttaa kehittyvään pieneen ihmiseen. Lopulta hypätään aikuisten saappaisiin, suuriin ja koliseviin. Lapsuuden kokemusten, näkemysten ja tuntemusten pohjalta. Ihminen ei ole valmis, ei parikymppisenä, tuskin neljäkymmentä vuotta myöhemminkään. Ei koskaan.


Parisuhde. Koostuu kahdesta ihmisestä. Kahdesta eri perheeseen syntyneestä lapsesta, eri pohjalta aikuisuuteen ponnistaneesta alati muuttuvasta arvokkaasta yksilöstä. Omilla ajatuksilla, päämäärillä, unelmilla ja kiinnostuksen kohteilla. Menneet ihmissuhteet, erityisesti parisuhteet muovaa ajatusmaailmaa, päämääriä, tavoitteita. Jokainen kohtaaminen, muutamaan tuntiinkin jäävä kahden ihmisen välinen suhde vaikuttaa ihmiseen pysyvästi.

Näen parisuhteen yhtä helppona asiana kuin hernekeiton syömisen haarukalla. Joitain sattumia, yhtäläisyyksiä saattaa piikkeihin jäädä, mutta suurinosa valuu liemenä takaisin kulhon pohjalla uudelleen ja uudelleen selätettäväksi. Liemi koostuu erilaisesta ajatuksesta, haasteesta, tavoitteesta, ongelmasta. Joskus jäähtyessään, aikaa annettuna liemi sakeutuu ja haarukointi saattaa kenties onnistua. Vai onnistuuko kuitenkaan?

Viisaat sanovat parisuhteen olevan kompromisseja. Kahden eri vuosien muokkaaman tahon yhteisymmärryksessä tehtyjä päätöksiä ja ratkaisuja. Siinä yhteisymmärryksessä pahimmillaan toinen kertoo pelin säännöt, toinen nyökytellen nielee omat unelmat ja haaveet. Parhaassa tapauksessa moiskautetaan pusu poskelle ja halataan sen kunniaksi, kuinka saman putken päästä kerrankin kurkkailtiin.

Kaksi ihmistä, kaksi elämää, kaksi elämäntilannetta. Yhdistävänä tekijänä parisuhde. Kun toista väsyttää, toinen on nukkunut aamunsa myöhäiseen. Kun toisen tekee mieli herkutella, toinen rutistelee vatsamakkaroitaan. Kun toinen haluaa pussailla, toisen tekee mieli kääntää selkänsä ja toivottaa kauniita unia. En vielä lyö arkun kantta kiinni..

Unelmat ja haaveet, niitähän pitää olla. Omia, omassa päässä ajateltuja päämääriä tulevaisuuteen. Voiko homma toimia, jos toinen unelmoi elämästä vanhassa torpassa metsän keskellä lapsilauman kanssa samalla kun toinen suunnittelee asunnon vaihtoa uuteen ja viimeisteltyyn kerrostaloasuntoon, rakastaa nukkua aamulla pitkään ja nauttii hiljaisuuden kuuntelemisesta? Jos toiselle auto on parin tonnin kulkuväline, toiselle parisuhteeseen verrattava pankin kanssa solmittu rakkaustarina? Toinen on kasvissyöjä, toinen vannoutunut pihvinpurija?

Käydään treffeillä, kuvitteellisesta omien ajatusten muovaamasta toivelistasta rastitetaan toinen toisensa perään yhteen osuvia piirteitä elämässä. Muodostuu parisuhteeksi, alkuhuuma ajatellaan yhteisillä aivoilla, kompromissitkin soljuvat arjen lomassa. Kuluu vuosia, yksilöt kehittyvät, muuttuvat ja lopulta erkanevat. Ei ole väärin todeta suhteen päättyessä sanoja "me vaan kasvettiin erilleen".

Ei ole helppoa. En usko yhteenkään vuosikymmeniä kestäneeseen alati onnelliseen suhteeseen. En väitä, että parisuhteen pitäisi helppoa olla. Ei riitä pohjaksi, että molempien perheissä on lapsuudessa syöty torstaisin hernekeittoa ja pannukakkua. Heistäkin todennäköisesti toinen tykkää sinapista sopan kanssa ja toinen höystää pannukakkunsa hillon sijaan kermavaahdolla. 

Parisuhde vaatii paljon. Yksi elää ensirakkauden kanssa ikänsä, toinen avioituu monesti uskoen jälleen ikuiseen onneen, kolmas rakentaa elämänsä yksin. Jokaisella on oikeus näköiseensä elämään, mutta vannon ettei yhdenkään elämä koostu alati vaaleanpunaisista päivistä, hattaraisista hetkistä. Ei yksin, ei varsinkaan kaksin.

Psssst.. En ole pessimisti. Olen häivähdyksellä itserakkautta varustettua realisti, joka ei tule yhdenkään parisuhteen uhmatessa luopumaan virttyneestä harmaasta armeijavillapaidastaan vauvan villahousun punteilla korjatuilla hihoilla. En suostu kompromissiin.

4 kommenttia: