Tommone

Makoilin saunan lauteilla jalat kohti kattoa, juoksulenkin rasittamat kintut kaipasi kurottautumista. Löylyn iskiessä kiukaasta tunsin poltetta varpaissa. Hiipivää kipuakin. Hiki virtasi, huuhtoutui useaan kertaan järvivesiin. Yksi lakkalikööri kahvin kanssa riitti illan annokseksi, mieli oli kevyt ja rauhallinen. En jaksanut juuri jutustella, en olla sosiaalinen. Hymyilin ja rentouduin. Halailin ja tunsin kuuluvani heidän keskelleen.

Vuorokauden vaihtuessa ahdistuin. Ihmisistä, eläimistäkin. Suuressa tuvassa neliöittäin tyhjää tilaa. Liian vähän tilaa tähän hetkeen. Nappasin makuupussin kainaloon ja lähdin, en kertonut, en puhunut. Halusin olla yksin, tarvitsin tilaa. He tuntevat, ymmärtävät ja samaistuvat, antavat tilaa sitä tarvitsevalle.

Tuuli humisi, viima iski lautojen välistä vasten kasvoja. Korjailin pipoa muutamaan kertaan, vähensin vaatteita makuupussin uumenissa kuun loistaessa vuosikausia pölyttyneiden ikkunoiden takaa. Hiiret rapisi, kelot narisi. Aamun pimeydessä hiivin rantakalliolle. Istuin makuupussissa ja katselin nousevaa aamua, ilman ajatusta, ilman mietteitä. Tunti elämästäni katosi huomaamatta. 

Edellisen päivän sankari hiipi kalliolle. "Olet sää ihana ihminen" tokaisi tullessaan. "Kun sää oot tommonen, tykkään susta niin kamalasti" jatkoi. Hymyilin ja olin hiljaa. Hain vedet, kannoin puut, veistin kiehiset, sytytin hiljalleen tulet, lämmitin vedet. Istuin saunan lattialla silmät kiinni, kuuntelin koivun ritinää, haistoin palavan puun tuoksua. Hymyilin, kaipasin.

Hiivin sisälle villasukissa, pipo vinossa, tukka repsottaen. "Sää olet kyllä taivaan lahja! Jos mää olisin kuuskymmentä vuotta nuorempi ja miäs niin kosisin sua oitis!" huudahti kahdeksattakymppiä hiljalleen aloitteleva rouva. Tuli ja halasi, rutisti niin tavattoman lujaa ja kuiskasi korvaan "Sää olet niin täyrellinen. Juur tommosena."