Tunteella puolimaratonariksi

 

Laitoin kellon herättämään keskellä viikkoa 3:55, suuri lasillinen vettä, trikoot kinttuun ja napit korviin. 4:07 vedin tossuja jalkaan rappusilla. Juoksin katuvaloissa kiiltäviltä asfalteilta kohti pimeyttä. Otsalampun valaisemilla hiekkateillä ja metsäpoluilla taivalsin toista tuntia. Maailma oli hiljaa. Olin yksin pimeydessä, nautin tunteesta, hetkistäni.

Tuon lenkin aikana ymmärsin miten tärkeää juokseminen itselleni on. Olen valmis uhraamaan palan yöunistani, lapsivapailla päivillä tärkeintä on saada mahdutettua juoksulenkki päivän ohjelmistoon, löydän itseni aina tilaisuuden koittaessa tossut jalassa.

En lukeudu välineurheilijoihin, toki vaatteiden ja etenkin kenkien tulee olla toimivat ja laadukkaat. Useimmiten maastolenkit juoksen paljasjalkatossuissa, heikkateille jalkaan sujahtaa Nike Free. Laatu korvaa määrän niin varusteissa kun lenkeissäkin. Väsyneenä tai huonosti syöneenä en lähde lenkille, en vaikka mieli tekisi. Motivaation saa tapettua varsin tehokkaasti liian tiukoilla rutiineilla ja suunnitelmilla.  

Olen joskus tulostanut juoksuohjelman. Hylännyt sen hyvin pian. Juoksen tunteella enkä lenkille lähtiessä tiedä mistä itseni löydän. Tunnin mittaisia on lyhimmät, pariin tuntiin yltää pidemmät, viikossa kerääntyy 30-50 juostua ilometriä. Tarkoitukseni ei koskaan ollut puolimaratonin mittaisiin matkoihin, mutta menneenä kesänä taapersin reilusti yli tuon maagisen rajan. Huomaamatta. 

Juoksen lähes poikkeuksetta syrjäseuduilla, metsissä, poluilla, pelloilla, hiekkateillä. Etsin jatkuvasti uusia reittejä, aistimuksia ja tuntemuksia. Maisemilla on valtava merkitys, samoin maastolla. Juostessani tunnin mäkitreeniä entisen laskettelurinteen jyrkimmistä nousuista en tiedä pitäisikö viimeisellä huipulle pääsyllä itkeä vai nauraa, kontata vai istahtaa. Tunnen olevani elossa, elementissäni, endorfiinilla ladattu. 

Lenkit on tärkeitä kunnon ylläpidon ja kehittämisen vuoksi, painonhallinnan helpottamiseksi. Suurin syy juoksemiseen on kuitenkin hetki vain itsensä kanssa. Hetki tekemättä ja touhuamatta mitään. Hetki, jolloin voi antaa ajatuksen virrata tai olla virtaamatta. Hetki pään tyhjentämiseen menneestä, tilaisuus valmistautua tulevaan. 

Tänään synnyinseudulla kyläillessä kiskoin takkia niskaani, tossua jalkaan. Kaksi tupaan jäävää pienokaista muistutti "lenkkipusuista". Halasin ja pussasin, aivan kuten aina. Kolmas pienoinen, veljen tyttönen tuli viereeni, nosti kätensä ja sanoi "Anna mullekin lenkkipusu ja -hali". Täti pussasi, täti halasi ja oli onnellinen miten suuren vaikutuksen pienen perheeni rituaalit ja rutiinit on tehnyt myös yhteen pieneen sydämeen.