Olen monen ihmisen mielestä uskomaton. Diipadaapaa, höpönpöppöä. Eräänä aamuna, kuukausien blogiahdingon keskellä aiheutan itselleni jälleen ärtymystä. Yritän lisätä kuvia, en saa onnistumaan. Tekee mieli heitellä keittiön pöydälle jääneet edellisen illan teekupit pitkin seiniä. Selailen ja tutkailen, muokkaan ja yritän jälleen. Ei onnistu.
Äkkiä näen silmieni edessä sen ensimmäisen palkin, etusivulla. Keltaisella korostetun, huomiota herättävän. Sen, jossa lukee jotain ongelmasta, jotain siitä, ettei palvelu toimi tietyillä selaimilla. Napsautan uteliaana auki, tartun tarpeeksi selkeisiin lauseisiin ja ohjeisiin kuinka toimia. Homma väännetään rautalangasta, tyhmempäänkin päähän sopivaksi.
Hetken kuluttua paiskon teekuppeja. Onnessani, riemuissani. Tiskikoneeseen. Kaikkien taisteluiden jälkeen kuvien lisääminen onnistuu jälleen. Ihan vain keskittymällä olennaiseen. Huomenna opettelen yksinkertaisempaan elämään, tänään olen jopa omasta mielestäni uskomaton. Kenties kuitenkin negatiivisessa mielessä?
Tämä kyllä nauratti :D ja jo siksi, että olen itse tosi huono käymään ohjeita läpi ja siksi teen asiat monesti kahdesti tai vaikean kautta.
VastaaPoistaMä opin tekemällä ja esimerkillä. En lukemalla. Tekniikan kanssa olen onneton. Ehkä mä vielä joskus opin lukemaan ohjeet ensin 😉
Poista:D ..mulla jäi kyllä nyt päälimmäisenä tästä postauksesta mieleen keltaset seinät, joita ei olla edelleenkään nähty valmiina.. Ehkä syksyn pimeinä iltoina vielä kerkeis. :)
VastaaPoistaKettukarkkiseinät jaksaa ilostuttaa mun aamujani vieläkin, en taida kyllästyä lain. Mulla on ajatuksena kutsua teidät, kun on valmista.. Liesituuletin puuttuu edelleen :D
Poista