Kohti Korteniemen joulua

En ole jouluihminen. En piittaa koristeista ja haluan ne vähäisetkin valmistelut tehdä kaikkea muuta kuin perinteisellä tavalla. Keltaisissa koristetyynyissä on musta jänes ja käristynyt piparipossu, joulupipareiden sijasta teen kaurakeksejä, perinteiset kyntteliköt on pölyttynyt kaapin päällä jo vuosikausia toimettomana. Kaupassa käyminen ahdistaa, joululaulut ärsyttää. En hanki lahjoja, asia on hyvin selväksi tullut jo sukulaisille ja tuttaville. Omalle lapselleni en ole ostanut lahjaa koskaan, tiedän niitä tulevan ilman omaa panostustanikin. Kolme kummityttöä saa lahjat, heille pyrin ostamaan tarpeellista ja laadukasta. Joulu menee ohi ilman stressaamistakin.

Onhan joulussa tunnelmansa, lasten riemu ja sukulaisten näkeminen on tärkeää. Aattoaamuna en ole herännyt vuosiin kinkun tuoksuun, lapsuuden jouluista kyseinen tuoksu on jäänyt elävästi mieleen. Muistan kuinka kipitettiin ympäri kotikylää talosta taloon maistamaan kenellä on vuoden paras kinkku, itse tykkäsin aina siitä pilalle menneestä ylikypsästä yksilöstä. Lumiukko-ohjelman katsominen ja hautausmaalla käyminen ovat ainoat ylläpitämäni perinteet.

Tänä vuonna aion olla ensimmäistä kertaa paikalla, kun joulurauha laskeutuu Korteniemen perinnetilalle keskiviikkona 17.12 klo 18-20. Tilaisuutta on kuvattu uskomattoman kauniiksi, tuvassa aidot kynttilät kuusessa, pannukahvin tuoksu, pimeyteen laskeutunut Liesjärvi, joululaulut.. Rannan suuri kuusi taitaa saada oksilleen lähinnä vettä, mutta tunnelma lienee olevan silti lämmin. Tuskin vältyn kyyneliltä.

Vastaus pyyntöön: Näin meillä kestoillaan!

Vastaus toiveeseen on kestänyt luvattoman kauan. Aihe on pyörinyt mielessä päivittäin. Lopulta totesin, että kestoilu elämässäni on hyvin pieniä, mutta merkitýksellisiä asioita. Asioita, joita ei edes itse ymmärrän, koska ne kuuluu jokaiseen arkipäivään.

Kertakäyttöisyyden minimointi alkoi jo vuosia sitten. En edes lopulta tiedä mistä kipinä syttyi. Ilmestyikö ensin kestotalouspaperit keittiöön vai kuukuppi vessan kaappiin. Raskausaikana vietin kymmeniä, ellei satoja tunteja kestovaippojen ihmeellisessä maailmassa. Oli selvää, että tulisin minimoimaan kertakäyttövaippojen käytön. Syyt vaippavalintoihin on jokaisen äidin henkilökohtaisia enkä ala ruotimaan omia syitä valintoihini sen tarkemmin.

Vaippakestoilu onnistui paremmin kuin hyvin. Kuuluisia niskapaskoja koin ainoastaan kertakäyttövaippojen kanssa enkä kokenut lainkaan raskaana pyöräyttää vaippoja paria kertaa viikossa pyykkikoneessa. Rakastin kauniita vaippapinoja, isompien vaippojen metsästämistä, uusia kokeiluja ja jatkuvaa oppimista aiheesta. Puhumattakaan sen pienen suloisuuden katselemisesta, joka oli puettu villapöksyihin. Esikoinen oli päiväkuiva 1v 10 kk iässä ja yövaipoista luovuttiin parivuotiaan. Vaipoista luopuminen oli samalla haikeaa ja helpottavaa.

Nykyään tukihenkilökeikoilla kaivan joka kerta esille myös äiti-tuotteet vaikkei kiinnostusta olisikaan. Moni "tavallinen tallaajakin" kiinnostuu kestoliivinsuojista, jotka kuuluu nykyään jo äitiyspakkaukseen. Suuremmille porukoille kestositeistä ja kuukupeista kertoessa kuitenkin ilmeet on mielenkiintoisia. Yleisesti vastaanotto on negatiivinen ja vieroksuva. Usein porukasta joku kuitenkin uskaltautuu tilaamaan ja kokeilemaan, puskaradio laulaa ja hetken kuluttua porukoissa keskustellaankin kuka kotimainen valmistaja tekeekään parhaiten istuvat siteet. En tiedä ainuttakaan naista, joka kestoiluun päästyään olisi vaihtanut takaisin kertakäyttöisiin hygieniatuotteisiin.

Arjessa kestoilu vaippojen jäätyä näkyy lähinnä rätteinä. Keittiössä vanhoista sideharsoista, flanellilakanasta tai pikkuveljen pitkistä kalsareista ommellut rätit on korvaamattomia. Yksinkertaisuudessaan ne toimivat talouspaperin korvikkeena enkä lainkaan pysty samaistumaan äitien taivasteluun määristä minkä lapsiperhe kertakäyttöistä pyyhintä kuluttaa. Itse neulotut rätit vuosikymmeniä vanhoista Wetterhoffin pellavista on aivan ehdottomia tiskirätteinä, onneksi pellavia löytyy kaapista loppuelämän räteiksi...

Kestorätit vessassa aiheuttaa jo naureskelua. On tilanteita, joissa rätti ohittaa kertakäyttöisen käyttömukavuudessaan, mutta kannan nyt ja vastaisuudessa kyllä vessapaperia kaupasta kotiin. Ei huolta vieraat. Olen kyllä vieraillut vessassa, jossa paperin pönttöön pudotuksen sijasta tiputetaankin rätti pyykkikoriin eikä vessapaperi ole vaihtoehtona. 

Lopputulemalta olen äidiltäni varmasti oppinut, että sideharso on lapsiperheen pelastus. Äidilläni on päivittäisessä käytössä edelleen äitiyspakkauksen sideharsot, joista vanhimmat uhkaavasti lähestyy kolmenkymmenen vuoden ikää. Ehkä vastaisuudessa alankin tupaantuliaislahjoiksi antamaan itse neulottuja tiskirättejä ja sideharsoja?

Lämmöllä tuntemattomalle

Päivän hyvä työ. 

Palkkioksi tulitikkuja, rautaa ja evästä. 

Kyllä taas sydämmein lämpiää. 

Kiitos ja ole hyvä.

Alle vitosen

Omistanhan kahviastiaston, yhtenevän linjan ja kaikki ainekset kauniiseen kattaukseen. Kahviastiasto pölyttyy äitini kaapissa, valkoiset pöytäliinat on värjätty vihreiksi verhoiksi, kauneudesta ei ole tietoakaan. Vai onko? Mikä lopulta on kaunista?

Juhlia järjestäessä olen kuin Peppi Pitkätossu. Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Kahvepöydässä nököttää onnellisena retrotarjotin viime vuosisadan alkuisen Riihimäen kermakon kanssa. Nesteet juodaan sekameteli Teemoista ja antimet mussutetaan kultareunaisilta lautasilta. Sokerit noukitaan papinpihdeillä ja kakku katoaa suuhun hopealusikoilla. Metsovaaran pöytäliinan ja verhojen värien sekamelska aiheuttaisi taatusti herkimmissä migreenikohtauksen.

Monesti juhlissani muistellaan ja arvuutellaan. Tosin ajatuksia vaihtaa usein mummoikään ehtineet henkilöt, nuorempi polvi utelee muilta kuin meikäläiseltä olisiko jollakin lainata neutraalia pöytäliinaa. Kahvepöydässä tiedustellaan ja udellaan alkuperää esineistä. Ukot seisovat viiskytälukuisten lehtien mainoksia tuijottelemassa takkahuoneessa ja miettii miltä mikäkin auto aikoinaan kuulosti, tuoksui ja näytti. Näin jokusen vuoden alkuperää koskeviin uteluihin vastaillessa olen huomannut käyttäväni tiettyjä sanoja. Teemaan kuuluvaa sanastoa on mm. roskis, lasinkeräys, metallinkeräys, kirpputori ja huutokauppa.

Loppuun tulee usein todettua vielä "No maksoi se ainakin alle vitosen!"

Askeleen suuremmissa Vansseissa

Neljä vuotta sitten tällä tunnilla kiikuin keinutuolissa Hämeenlinnan synnytysosastolla katsellen itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Rinnalla tuhisi pieni nyytti, muutaman tunnin ikäinen. Jotain niin omaa ja rakasta. Kimpale kultaa ja vieläkin kalliimpaa. Elämäni tarkoitus ja päämäärä. Sinä päivänä ymmärsin miltä maailman suurin rakkaus tuntuu. 

Oman lapsen tuoksu

Yli viisi kuukautta kotona. Ensitiedoista seitsemän kuukautta, sydämen pysäyttävästä soitosta yli puoli vuotta. Toukokuusta asti pieni mies on matkannut elämässäni. Jokaisessa päivässä, ajatuksissa ja suunnitelmissa.

Helppoa ei ole ollut. Kompastuksia on tullut, suoranaisia sudenkuoppiakin matkan varrelta löytynyt. Mennyt syksy on vaatinut järjettömän määrän ajatuksia, kyyneleitä, hakemista, mukautumista, kompromisseja. Toki joukkoon on mahtunut iloisia ja onnellisiakin hetkiä, jokaiseen päivään edes muutaman säteen verran auringonpaistettakin.

Olen tuntenut itseni satoja kertoja huonoksi äidiksi, kyynel silmässä pyytänyt anteeksi kiukutteluani tai suoranaisia räjähdyksiä. Olen vaatinut itseltäni liikaa. Olen ymmärtänyt, että ammattinimikkeistä huolimatta olen lapsilleni kotona vain äiti. En perhehoitaja tai varhaiskasvattaja, satutäti tai psykologi.

Sijaisvanhemmalle ei ole koulutusvaatimuksia. Toisinaan olisin ehkä onnekkaampi, jos voisin vetää pussin päähän ja olla näkemättä tiettyjä asioita ja piirteitä, jotka heijastaa mahdollisesti tulevaisuuteen. Koen syyllisyyttä liiasta ajattelusta ja järkeilystä, asioiden pohtimisesta.

On ollut päiviä ja viikkoja, jolloin on saanut hakata päätä seinään ajatellen miksi ihminen eläissään tähän ryhtyi. Päivääkään en ole ajatellut tämän olevan työtä. Tämä on elämääni, halu olla äiti pienelle ihmiselle niin kauan, kuin siihen tarve on. Helppoa se ei ole ollut, kiintymyssuhteen luomisen kanssa olen tehnyt valtavan määrän työtä, jakanut toisinaan pusuja ja sanoja, jotka ei ole tullut suoraan sydämestä. 

Näin kahdesti erilaiseen äitiyteen syntyneenä uskon myös siihen, että yksikään biologinen äiti ei voi aistia millaista on sijaisäidiksi syntyminen. Tunteiden määrä on niin uskomaton, räjäyttävä ja ristiriitainen, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Se pitää itse kokea.

Tänään ennen nukkumaan menoa tapahtui kummia. Poika kiipesi syliin, halasi niin, että lähes sattui. Oli niin iholla, ettei uskoisikaan. Rutistin yhtä lujaa, haistoin tukkaa ja pussailin. Vihdoin huomasin sen. Poika tuoksui omalta. Ei vieraalta lainkaaan. Haistoin uudestaan ja vielä kolmannenkin kerran. Rutistin lujaa ja sanoin rakastavani. Niin rakastinkin, tunsin pohjatonta kiintymystä ja yhteen kuulumista. Edes muutamien minuuttien ajan. Aidosti ja suoraan sydämestä, pätkääkään empimättä.

Reeraajat

 

Ajaessani mummilan pihaan lapsi totesi takapenkiltä "Äitiii, miksi enomiehen uusi auto on taas heti rikki?". Totta, ainahan ne on palikoina ennen kun liikenteeseen päätyvät.

Lapset omaksuu monia, lähes kaikki tapansa vanhemmiltaan tai muilta lapsuudessa läheisiltä henkilöiltä. Näin aikuisena onkin hauska ajatella mistä kaikki omat tavat on peräisin. Pienestä pitäen olen  jännityksellä odottanut mitä aarteita purkuauton takapenkin alta löytyykään, omaksunut aarteiden metsästyksen huutokaupoista, kirpputoreilta tai roskiksista. Perinyt mielikuvituksen uusiokäyttöön ja hulvattomiin ideoihin. Käsityksemme ihmisistä, elämästä, arvoista, kauneudesta ja pyörivästä maailmasta on melko yhtenevä. Äidiltä olenkin perinyt enemmän tunnemaailmaan vaikuttavia piirteitä ja selkeiden linjojen tavoittelua monilla elämänalueilla.

Pikkuveljeni autoon palatakseni huomasin tänään miten meillä on isän ja nuoremman veljen kanssa yksi selkeästi yhteinen piirre; metsästetään romuja, reerattavaa, uudistettavaa. Harvoin käsiin päätyy mitään täydellistä, aina pitää olla jotain nypittävää. 

Ja mihinkä ne hiljaiset illat on käytetty.. Viiden sentin Converset kohtasi kloriitin, kangastussin ja lakkautetun päiväkodin roskiksen tarjoaman koristenauhakerän. Lapasien langat on purettu Someron Ecotekolasta ostetusta kaulaliinasta. 0,55e ei liene paha hinta parille villasukkia, yksille lapasille ja "uusille" Consseille. Minäkö reeraaja? Onko meitä muita?