Herra Ylppö & Ihmiset - Horros

Vuosiksi kadonnut kappale soi aamulla muinaisraatiosta. Aloin ajatella ja totesin sen olevan mahdottoman kaunis kappale. Onhan se. 

Korteniemen perinnetilan kasvivärjäyspäivä

Korteniemessä ja yksin. Ensimmäistä kertaa näin. Ja kyllä olikin antoisaa, oli niin maan mahdottoman mukavaa uhrata kokonainen päivä vain itsensä ajatteluun ja vapaudesta nauttimiseen. Niin paljon kuin lapsiaan rakastaa on välillä ihan hyvä päästä yksin johonkin. Lienee tekevän hyvää myös lapsille olla joskus erossa äidistä.

Päivän tapahtuman teemana oli kasvivärjäys. Padat oli jo yhdeltätoista porisemassa ja sopuisa joukko akkoja oppia kuulemassa. Vyyhtejä jakaessa osa opista meni itseltä ohi korvien, mutta lopputulemalta ei tuo itse värjääminen vaikeaa ollut lainkaan. Naurettavan yksinkertaista suorastaan. Väriyhdistelmiä on loputtomasti, vain kokeilemalla näkee mitä aikaiseksi saa. Tänään padoissa porisi mm. mesiangervo, nokkonen, pajun lehdet, sipulin kuoret, kanerva, kuusen kaarna ja horsma. Mielettömän kauniita värejä ja kaikki niin yhteen sopivia.

Kyllähän värjäämiseen aikaa saa kulumaan. Savusaunan tienoo kuhisi keittelijöistä pitkälle iltapäivään ja innokkaimmat taisivat viihtyä paikalla pidemmälle iltaan. Kun naiset työhön alkaa niin ei sille loppua näy, ahkeria akkoja kerrassaan!

Itse sain parin vyyhdin keittelystä oppia tarpeekseni ja keskityin lopun iltapäivää olemiseen. Kummallista toimintaa. Heitin talviturkin. Istuin ja ihmettelin, nautin herttaisesta tunnelmasta, lämpimistä katseista ja hymyistä, hyvästä seurasta.

Kävin käpystelemässä metsässä, ihailin Liesjärven kansallispuiston maisemia, kuuntelin lintujen lauluja ja metsän hiljaisuutta. Istuin kivelle Ahonnokalla ja tirautin kyyneleen. Tirautin ehkä toisenkin, ne vain tuli. Suljin silmät, hengittelin syvään ja olin onnellinen.

Rengasliinojen ompelupalvelusta päivää!

Teinpäs kesäkuisella kyläilyreissulla Hämeenlinnaan aika mukavat vaihtokaupat. Emäntä antoi merinovillaisen neuletakin meikäläiselle ja vastapalvelukseksi (aiemmin sovituksi tosin) lupasin ommella hälle pari rengasliinaa. Villatakki on ollut jo ahkerassa käytössä ja viimein on renkulatkin valmiina pikkuista miestä kuljettamaan.

Ensimmäisen rengasliinan kyhäsin jo useampi vuosi sitten, sen jälkeen niitä on ainakin puolen tusinaa ommeltu. Meni päivä jos toinenkin ennen kuin valmista tuli. Katkenneita neuloja ja perkeleitä, monia. Nyt homma sujuu kuin leikki, reilu tunti kuluu yhden renkulan ompeluun. Näitähän hurauttelisi vaikka viikoittain. 

Ylimmässä kuvassa esiintyy aiemmin mainitsemani tuolit Someron Ecotekolasta. Tuossa ne on paikkaansa etsineet eikä mokomaa löydä. Päälliset on vanhoista farkuista, samoista, joista ompelin myös hyvin itseni näköiset sydämen puolikkaat isosiskon ja pikkuVelin liinapakettiin matkaamaan. On vähän vimpulat, sielt ja täält tuommoset noi, ei niin loppuun asti suunnitellut. Mut ne on niin rakkaudella tehdyt, juuri heille murusille.

Kardemumman tuoksuinen kaakattaja

Kaa-ka-kaa-kaa: "Kukaan ei sitten mene sorkkimaan taikinaa..."

Lämpimäissii kyläreissulle!

Pullantuoksuinen kotiäiti on kovin imelää. Herttaista ja hyväntuulista. Iloiten hän antaa lastensa olla luovia, sotkea ja muovata pullista juuri haluamiaan. Ei, en ole sellainen äiti.

Olen ennemmin kardemumman tuoksuinen kaakattaja. Annan sekoittaa, lisätä ainekset, kaulia, muotoilla, levittää hillot ja pilkkoa. Puolestani taas EN anna sotkea joka paikkaa, heitellä jauhoja, tuhria toisen naamaa voi-sokerimössöllä, lyödä ja purra toista, paistaa sormenpään kokoisia minipullia tai nyrkin kokoisia jättipalleroita, en salli edes luovasti ajateltuna pizzapohjia paistaa pullataikinasta enkä anna tenavien edes rullata hillolla valeltua taikinalevyä. Olen nipottaja, ainakin siltä tuntuu. 

Pyrin kasvatuksessa mielummin positiiviseen kannustukseen kuin ainaiseen jäkättämiseen. Viime aikoina meno on ollut toisinaan niinkin hurjaa, että desibelit nousee ja ei-sanaa tulen käyttäneeksi niin, että itseä kyllästyttää. Siinä vaiheessa, kun sorrun sanomaan lapsille sanat Taas, Ikinä, Koskaan tai Aina olen loman tarpeessa. Lupaan, etten Ikinä Koskaan siihen sorru. En vaikka pullataikinaa olisi katossa ja ikkunat olisi voin peitossa. Tosin saattaa olla, että sen jälkeen meillä ei enää Ikinä, ei Koskaan leivota pullaa!

Rimpsessojen kauneurenhoitoa

 

Siinä he istui sohvalla vierekkäin, katseli jalkoja ja varpaitaan. Pienet oli kovin suloiset ja kauniit, isommat ei niinkään. Päättivät he kaunistautua, oikein neiteillä.

Ei tarvinnut kauppaan könytä, pennosia kassalla laskea. Ihan vain öljyä kaapista ja kaffeporot muiden juomista sumpeista.

Sit vaan mössöllä hankailtiin, jalkapohjatkin hierottiin. Lapset pesi kastelukannulla, koirankupista kannetulla kylmällä vedellä. Äiti se pelkäsi, kiljui vain, lapset räkätti rinnakkain. Lopuksi kynnet punattiin, koitettiin olla sieviä niin.

Vahnat unelmat

Veljen perhe haluaisi talon. Sellaisen uudehkon ja valmiin. Tavarat sisälle ja asu -periaatteella. Eksyin siinä keskustelun lomassa katselemaan talomarkkinat lähiseudulla. Ihan vain huvikseni. Löysin helmen, unohdetun ja liki menetetyn. Kaikki kriteerit täyttyy; hirsirunko, "suora selkä", vanha, sopivan kokoinen, kunnostamaton, ei vettä, ei viemäriä, suuri tontti, maalla. Yksi lisää unelmien joukkoon, juuri niihin unelmiin, joita pitää olla. Jokaisella.

- Äiti haluisiks sää tän vahnan talon?

- Olishan tää ihana, mut ei me voida tätä ostaa.

- Mut jos sää ostaisit tän niin voitaisko me sitten 

ostaa semmonen sateenvarjoautokin?

Ja sateenvarjoautolla hän tarkoitti rättisitikkaa. Ihana pieni!

Sapuskaa!

VAROITUS! En ole ravitsemuksen asiantuntija, en ole montaakaan tuntia opiskellut asiaa enkä edes tiedä mikä lopulta on oikea reitti ikuiseen elämään ravinnon puolesta. Uskon joka tapauksessa joskus päätyväni mullan alle, joten noudatan ihan omaa linjaani. Sitä mikä itsestäni sopivalta tuntuu.

Syödäänpä terveellisesti. Itse pyrin kantamaan Prismasta, tuottajilta ja pikkupuodeista mahdollisimman puhdasta ruokaa. Puhtauden liitän usein myös sanaan luomu. Luonnonmukainen tuotanto ei ole ehdottomuus esimerkiksi viljatuotteiden kohdalla. Ne vähäiset einekset, jotka kotiin kannan on yleensä luomua, ihan vain lisäaineettomuuden vuoksi. Makkaraa syödään todella harvoin, mutta silloinkin sen on oltava lisäaineetonta, koska luomuun saa lisätä kuuluisaa E250 eli natriumnitriittiä. Lihatuotteet on aina marinoimattomia ja lisäaineettomia.

Kotimaisuus ja vielä lähellä tuotettu ruoka on suuressa osassa. Maksan mielelläni pientuottajan luomuhunajasta, -myslistä tai jauhoista moninkertaisesti verrattuna siihen hyllyn edullisimpaan tuotteeseen. Naapurikunnan savustamosta haen suuren osan lihoista. Maito tulee suoraan tankista tonkaan joka sunnuntai ja munia haen isomman satsin kerralla kerran kuussa, molemmat luomuna ja suoraan tuottajalta Someron pikkukyliltä.

Kotimaisuudesta olen valmis tinkimään kuitenkin terveellisyyden nojalla. Esimerkiksi kotimaisen sokerin sijasta olen siirtynyt lähes kokonaan intiaanisokeriin ja pähkinöitä kulutan paljon. Kookosöljy eksyy paistinpannulle voin sijasta esimerkiksi lasten suosikkeja eli banaanilettuja paistaessa. Pyrin suosimaan kotimaisia marjoja ulkomailta tuotujen hedelmien sijaan.

Kuulostaa kovin terveelliseltä ruokavaliolta eikös? Ehei. En elä suinkaan terveyssuositusten mukaan. Jääkaapista ei taatusti löydy ainuttakaan tuotetta, jossa lukisi sana rasvaton. Se on kuin kirosana, saa raivon nousemaan. Rasvattomat maitotuotteet, rasvaton liha, kasvirasvat leivälle, kasviöljyä paistamiseen... Ihmiset on syönyt jo vuosisatoja maassamme voita, juonut maitoa suoraan lehmän utareesta, kalvanut sian ja lehmän kankkua ennen kuin edes keksittiin broileria ruoaksi. On eletty ainakin omassa suvussani hyvinkin vanhoiksi. Nykyään eläinrasvat kuitenkin on pahasta. Miksi? Jos ihminen liikkuu ja kuluttaa, syö kohtuudella ja viisaasti niin miksi ihmeessä sitä rasvaa pitää välttää? "Rasvattomuudesta" on näyttöä vasta hyvin lyhyeltä ajalta ja ravintosuositukset muuttuu vuosittain. Mitä sanotaan vuosikymmenien päästä? Ken tietää...

Lopputulemalta haluan sanoa, etten ole lainkaan natsi ruoan suhteen. Kyläreissuilla syödään mitä pöytään kannetaan rasvattomasta maidosta nitriittimakkaraan ja mukulat mussuttaa ukin herkkukaapista tikkareita ja kettukarkkeja. Päälinja ruokailussa on terveellinen niin poikkeukset on varsin sallittuja jokaiselle.

En tee Korteniemen perinnetilan kanssa blogiyhteistyötä, mutta eräs herrasmies halusi lahjoittaa kuvassa näkyvän tuohityönsä käyttööni. Eiköös ole kaunis! Lämmin kiitos ja niiaus!