Myydään 93 neliötä

Viiden kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi kaksi vuotta ensimmäisen oman asuntoni ostosta. Tänään oli se päivä, jolloin imuroin ja moppasin lattiat, petasin lasten sängyt ja siivosin suurimmat sotkut tyttären työpöydältä järjestykseen. Oli päivä, jolloin laitoin asuntoni myyntiin.

Siivoillessa mietin mitä asuntoni oli ostohetkellä ja mitä se on nyt. Kirjoittaessani ilmoitusta pohdin matkaa tähän hetkeen. Tullessani roskien valtaamaan asuntoon, avatessani kesäkuisessa lämmössä muhivan allaskaapin, kurkatessani jääkaappiin, nähdessäni saastaisten sukkien kuukausia kahnaaman makuuhuoneen seinän, pahasti irvistelevän keittiön laminaatin ja uskomattoman useassa huoneessa roikkuvat kamalat jonkin tietyn huonekaluvalmistajan halvimman kannakkeettomat seinähyllyt olin varma, että olin tullut juuri itselleni kuuluvaan asuntoon. Tässä ei voisi epäonnistua, ei ole mitään menetettävää. Alkoi tonnien tinkaaminen alkuperäisesti alhaisesta myyntihinnasta, joka päätyi viikon kuluttua voitokseni.

On remontoitu vessa, uusittu keittiön lattia, laatoitettu ja saumattu, taisteltu silikonien kanssa, tuhrattu seiniin litroittain maalia, annettu hiomakoneen laulaa, taisteltu edellisessä myyntiesitteessä olleelle "keittiö huonossa kunnossa"-lausahdukselle muutamia vuosia lisäaikaa. Jätän laskematta ne siivoukseen kuluneet tuntikaudet, sadat perkeleet ja epäonnistumiset. Remontin tiimellyksessä on naurettu milloin ilosta, milloin epätoivosta. On opittu, oivallettu ja kantapään kautta onnistuttu. Olen tehnyt kaiken lopulta itselleni, oman näköiseksi. Kettukarkki-paperista valittu keittiön seinän väri ei ehkä ole myyvin, mutta toivon mahdollisen uuden asukkaan osaavan edes pensseliin tarttua. Nyt olen saanut päätökseen kaikki remontit, joita alunperin suunnittelin. Takki on tyhjä, ideat loppu ja tiemme alkaa olla selkeästi lopuillaan.

Napsiessani kuvia kodistani en tuntenut haikeutta, en liioin onneakaan. Valitettavasti en kauniista ajatuksestani huolimatta sopeutunut elämään rivitalossa, helpossa arjessa ystävällisten naapureiden avustaessa pihapuuhissakin. Yhä enemmän kaipaan omaa rauhaa, maaseutua, metsiä, kotiseutuja, omakotitaloa. Napsauttaessani ensimmäisen myynti-ilmoituksen menemään en tuntenut juuri mitään. Täällä on ympärilläni uskomattoman hyvät naapurit, hyvä taloyhtiö, kaunis ympäristö, koulu vieressä, peltomaisemat takapihalla ja lenkkireitit lähellä. Muuttaessani pelkäsin riitaisia naapureita, rikkonaista taloyhtiötä ja velkataakkoihin kaatuilevia osakkaita. Mitään näistä en ole asuessani kohdannut. Onneksi. Silti on aika jatkaa matkaa.

Täällä on hyvä asua ja elää. Pääni sanoo, että pitäisi jäädä, juurtua ja opetella hyväksymään. Sydämeni sanoo, että on lähdettävä. Etsittävä sitä kotia, jota ei ole valmis myymään, ei valmis luopumaan mistään hinnasta. Sitä kotia, jolla on vielä enemmän annettavaa. On annettava virran viedä ja sydämen johdattaa.