Kiintyminen toisen ihmisen lapseen. Luulin homman sujuvan helposti, luonnostaan. Ei mennyt niin. Toisinaan poden huonommuutta asiasta. Rakkaus on tavattoman suuri sana, rehellisesti voin sanoa vasta välittäväni. Olenko viallinen? Huono? Kylmä?
Elän kahta erilaista äitiyttä. Tasaista ja luonnollista, omaa polkuaan ja tuhansia vuosia tunnettua biologian ohjaamaan rutiinia. Tunne on vahvaa, selkeää ja helppoa. Ei ole kysymyksiä, arvoituksia.
Toinen äitiys on erilaista. Ihmeellistä, salaperäistä, täynnä arvoituksia. Suuria tunteita ja ajatuksia, ennalta arvaamattomia olotiloja, mietteitäkin. Suuria kysymyksiä ilman vastauksia. Tulevaisuutemme on valkoinen paperi ilman tekstiä, haaleita vetoja lyijykynällä, luonnoksia.
Kaikki on niin suurta, järisyttävää. Monen asian sekoituksia, tuntemuksia ja aistimuksia. Pelistä puuttuu biologia, veriside. Pitää antaa aikaa. Kiintyminen vaatii pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä, ymmärrystä.
Kolme yötä erossa. Aamulla kaipaan valtavasti. Tunnen, että jotain puuttuu. Olen rentoutunut, ladannut itseni ja neulonut pipoon löysemmät silmukat. Matkalta kyselen kuulumisia. Yksi sana pysähdyttää. Pidätän itkua puhelun loppuun asti, nielen kyyneleeni. Puhelun katkettua nauran ja itken yhtä aikaa. Koen tavattoman suuria tunteita, ristiriitaisia, häkellyttäviä. Takapenkiltä kysellään mikä äidille tuli. Olen onnellinen, saanut kuulla juuri olevani tavattoman rakastettu. Kuullut sen pienen sanan, jolla on uskomattoman suuri merkitys. Se, joka on merkki rakkaudesta, kaipuusta kotiin.
Ikävä. Vain yksi pieni sana suurella merkityksellä.
tuli itku kun luin tämän, teet uskomattoman tärkeää työtä <3
VastaaPoistaItku on aina hyvä asia :) Työ tai ei. Päivääkään en ole ajatellut tämän olevan työtä. Ei jaksaisi, jos niin ajattelisi. Ei kukaan jaksa tehdä työtä ympäri vuorokauden. Ehkä se on kutsumusta, kenties ripaus hulluutta. Elämässä voisi helpommallakin päästä, mutta kuten monessa muussakin asiassa valitsen mieluiten sen aidan korkeimman kohdan ylitykseen kuin menen sieltä mistä helpoimmalla pääsisi. Ylitykset palkitsee itseä enemmän kuin alitukset ;)
PoistaIhana Johanna ! Tää oli niin kauniisti ja rehellisesti kirjoitettu, että mä oon taas ihan pala kurkussa täällä. Niinkuin aiemmin jo sanoin - sä osaat kirjoittaa jotenkin niin, että se tuntuu musta tutulle ja luontevalle. Osuu.
VastaaPoistaKiitos Laura :) Olen aina ollut rehellinen, liiankin. Päämääräni elämässä on pysyä rehellisenä itselleni ja tunteilleni, siihen on pitänyt opetella. Mun tekstit on päämäärättömiä. Aloittaessa en tiedä miten ne loppuu. Ne on ajatuksen juoksua, menneitä ja tulevia tuntemuksia. Pohdintaa ja puhdistautumista. Vapautumista, pään tyhjennystä. Vähän kuin juoksulenkki, mutta mustaa valkoisella. Jälkeen näkee asiat selkeämmin, puhtaasti ja kirkkaasti. Ymmärtää, että näin sen pitää mennäkin.
PoistaKirjoitat kauniisti :)
VastaaPoistaKiitos 😊
Poista