Täti matkalla alttarille

Palaan kuvia ladatessa takaisin parin viikon takaiseen aikaan. Reissuhan oli ihan peruskamaa; polttarit, päivä hengailua Isolla Kirkolla ja illalla kohti Tallinnaa. Vaan oliko?

Matkasin ensimmäistä kertaa Tallinnaan, hankin jopa elämäni ensimmäisen passin reissua varten. Maalaistyttö pöyristyi jo alkuillasta. Toisinaan olo oli kuin hiirellä kattilauman ympäröimänä. Metsästys oli illan sana, ymmärsin pelin hengen.

Tutustuin uusiin ihmisiin, oikeastaan miehiin. Ei ole ongelma ollut koskaan saada tuntemattoman kanssa pulinaa aikaiseksi. Jos olisin ollut Napakympissä, olisin juossut karkuun ja ollut lähtemättä kenenkään kanssa reissuun. Tiesin olevani paikassa, josta tuskin löydän samaa ajatusmaailmaa tai elämäntapaa omaavaa ihmistä juttukaveriksi.

Miehet, joiden kanssa keskustelin jakautui kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä oli pilke silmäkulmassa olevat sinkkumiehet, haku päällä ja ensimmäisenä kysymyksenä voisiko juomaa kenties tarjota. Tunneli, jonka läpi he katselivat oli kovin kapoinen, maailmankuva suppea. Enemmän tutustuessa olisin lyönyt Urpo-leiman jokaisen otsaan.

Toinen ryhmä puolestaan oli ne, joista pidin tavattomasti. Metallinpaljastin silmissäni raakkasi ukkomiehiä tähän kastiin. Mukavia, rentoja ja asiallisia. Iloisia, positiivisia, rehellisiä ja maailmaa laajemmalti katselleita. Sellaisia täydellisen epätäydellisiä. Tutustuessa kuulin heikkouksia, aistin katkeilleita kylkiluita, tunteiden ristiriitoja. Kuulin parisuhteiden kiemuroista ja kompastuskivistä. Hymyilin ja olin onnellinen heidän puolestaan, avioliitoista. Samalla olin tavattoman tyytyväinen siihen, että omassa kenkähyllyssä on vain yksi pari isoja popoja. Helppoa elämää, sanoisin.

Seuraavana päivänä morsmaikun kotioven takaa löytyi siisti asunto, puhtoiset pyykit narulta, kauniisti pedattu vuode ja rennosti matkalaisen vastaanottava sulhanen. Kirjoitukset liitutaulussa pisti väkisin naurattamaan. Istuessani pariskunnan kanssa pöydän ääressä, ryystäessäni vettä ja sulhon tarjoamaa selviytymisbanaania olin edelleen hämmentynyt. Siinä se nyt on, lapsuudenkaveri. Matkalla alttarille juuri tuon täydellisen epätäydellisen miehensä kanssa. Jälleen olin onnellinen, meidän kaikkien kolmen puolesta. Suurien unelmien, arvoituksellisen tulevaisuuden ja uusien elämänvaiheiden edessä kukin omassa arvokkaassa elämässään.