Ensirakkaus

Olen etsinyt vuosia. Käynyt esittelyissä, aistinut ja haistellut. Kulkenut otsalamppu päässä etsien sudenkuoppia. Tiedän niitä olevan, aina. En etsi täydellisyyttä, en missään nimessä. En ole määritellyt mitä etsin. Ehkä etsin ihastusta, jopa rakkautta.

Saavun hämärän koittaessa. Olen yksin. Otsalamppu päässä kuljen, myllään, etsin ja tutkin. Löydän paljon virheitä, juuri kuten pitikin. Katselen mäen päältä hakkuumaille, takapihalta aukeavaan metsään, pelloille. Totean navetan kivijalan alevan halki, hirsien lahoja, saunarakennuksen huvittavaksi, rappuset vinoiksi, aitan taivaasta tippuneeksi, leikkimökin kuusen alla ikiunta nukkuvaksi. Hymyilyttää.

Välittäjä ei ota tosissaan. Nuori nainen yksin vanhan talon näytössä ei liene kovinkaan vakuuttavaa. Jatkan tutkimista, mylläämistä. Kysyn ja kyseenalaistan. En saa vastauksia, en ainakaan järkeviä. Vain sellaisia tyypillisiä välittäjän ympäripyöreitä myyntipuheita. Paikalla käy pariskuntia, rouvia korkokengissä nokka kipparalla. Toteavat navetan olevan epäkelpo hienokavioilleen ja hurauttavat alle kellonlyömän Volvoillaan pihasta etsimään jatkoa täydelliseen elämäänsä.

Ensimmäistä kertaa koin tunteita. Positiivisia, ihastuneita. Löysin paljon hyvää. Asioita, joita ei järjellä voi perustella. Ensimmäistä kertaa koin olevani talossa, joka voisi olla kotini. Pihassa, josta voisin lapseni lähettää koulutielle. Olin tontilla, missä mikään ei ollut täydellistä. Koin yhteenkuuluvuutta, ensimmäistä kertaa.

Psst.. Olen myös ollut koulutuksessa. Juuri näköisessäni. Kierrätysmateriaaleja, teollisuuden ylijäämää ja luovuutta. Viimeisintä en omista, mutta pyrin tekemään parhaani.