Törmätessäni materiaan, jonka haluaisin kotiini sijoittaa pohdin hetken tarvitsenko vai haluanko. Kerta toisensa jälkeen päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Lupasin vuoden vaihtuessa miettiä uutena ostettavan materian hankinnan entistä tarkemmin; haluanko vai tarvitsenko? Olen kuluneen kolmen kuukauden aikana ostanut neljä leipävuokaa ja biojäteastian.
Viikko toisensa jälkeen törmään marketin käytävällä kirjovehkaan. Jokaisella kerralla valitsen jo yksilöni. Jokaisella kerralla laitan 2,95e maksavan kasvin takaisin. Haluan, mutta en tarvitse. Naapurin sohvalla istuessani katselen pöydällä komeilevaa kirjovehkaa kaiholla. Päätän, että vielä jonakin päivänä...
Tulee lauantai, naapuri on poissa kotoa. Hiivin kuin varkaissa (avainta, en sorkkarautaa käyttäen) tyhjään asuntoon, kaappaan kainalooni asunnon kukat. Mukaan ryöstöretkelle valjastettu tytär kantaa kukkapurkit. Taisteltuani hampaat irvessä vehkan irti ruukustaan, sovittaessani uuteen ruukkuun on aika tanssia voitonriemuisasti. Valitettavasti joutuisin jakamaan kasvin ja sovittamaan kahteen eri ruukkuun. Valitettavasti naapurilla ei ollut kuin yksi ruukku. Onneksi omasta varastosta löytyy juuri sopivan kokoinen ruukku.
Seuraavana päivänä naapuri ilmoittaa kukkamultien vaihtuneen yön aikana. Tovia myöhemmin kerjään kehuja pöydän ääressä pullaa mussuttavalta naapurilta siitä kuinka komea kirjovehka hyllyäni koristaakaan. Myöhemmin vien vielä naapuriin vieraillekin pullaa ja vihdoin olen päässäni saanut kasvini maksettua.
Seuraavalla kauppareissulla rullailen tarjouskasvien ohi. Vieläkään en tarvitse enkä enää edes halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti