Yksi tavallinen tiistai

Törmäsin Auringonkerääjän blogissa arkipäiväiseen haasteeseen. Tartuin tuumasta toimeen.

 

5:45 esikoinen kiipeää viereen, sanoo ettei nukuta. Kurkkaan kelloa ja totean herätysajan olevan käsillä. 

6:15 noustaan sängystä. Juon ison lasillisen vettä, heitän päällimmäiseksi paksun villapaidan, toivon lastenohjelmien alkavan jo pian, pissatan lapsukaiset ja lysähdän sohvan nurkkaan. Ompelen napin tytön "uuteen" hameeseen, kavennukset sivuille. Lapset toivoo aamupalaksi banaanilettuja. Lettuja paistellessa ehtii neuloa jokusen kerrosta kauluriin. Tyhjätään tiskikone, katsotaan lastenohjelmia, luetaan kaksi kirjaa, istutetaan basilika ruukkuun, pakkaan tavarat, valmistelen eväät...

9:15 lähdetään liukumaan päiväkodille päin. Kotiuduttua koirat hetkeksi juoksemaan pihalle.

10:00 pyydän lasta lähtemään sisälle. Seisoo hän eteisessä tumput suorana ja lohduttomasti itkee, ettei osaa riisua. Väitän muuta. Muutaman minuutin päästä istuu odottamassa lounasta, ilman ulkovaatteita. Silakkapihvit ja perunat katoaa lautaselta ja aikaa jää vielä leikeihinkin. Heitän vaatteet niskaan, suoristan hiukset, laitan kaulaan pikkuveljen ala-asteella tekemän muinaiskorun (jota kaikki kieroutuneet persoonat väittää muuksi kuin torahampaaksi ja koristekiviksi).

10:50 tulee kiire. Lapselle vaatteet päälle ja eväät reppuun. Miten tässä taas näin pääsi käymään...

11:03 autossa matkalla kohti määränpäätä lapsi kyydissä. "Työpäivä".

11:58 astun kauppaan, ostan iltapäivälehden ensimmäisiä kertoja eläissäni. Lasken yhteen yks plus yks, pääsen lopputulokseen. Asia herättää kysymyksiä, ajatuksia, pelkojakin. Ihan vain heidän puolestaan. Sanoisin, ettei ole helppo pala hypätä lapsettoman saappaista sijaisvanhemmaksi. Toivon heille kaikkea hyvää ja paljon voimia valitsemallaan tiellä, mihin se ikinä johtaakaan. Rohkea päätös.

14:18 lähdetään lapsen kanssa ajelemaan kotiin, päiväkodin kautta koukaten. Edeltäneet pari tuntia etsin yllätystä päiväkotiin "hylätylle", tuhlasin lankakaupassa liutaan koivupuikkoja ja tein kirpputorilta hyviä löytöjä.

15:55 muistan yhtäkkiä mentorin saapuvan neljältä. Rätti käteen, leivän murut pois keittiön pöydältä ja tenavat maailmalle. Pari tuntia hujahtaa pian, rupatellessa. Vieraan poistuttua heitän "siistit" vaatteet nurkkaan ja vilusta täristen pukeudun pariin villapaitaan ja kaksiin villasukkiin. Ennen lasten kotiutumista ehdin hetken vääntää niiden iänikuisten pyykkien kanssa..

19:30 pyjamat niskassa, yöpusut ja -halit saaneena lapset siirtyy unien maille. Laitan telkkarin päälle ja istun sohvalle. Siihen samaan paikkaan, jossa istun joka ilta. Tekemässä sitä samaa asiaa kuin lähes jokaisena muunakin iltana viime viikkoina. Myöhemmin ehtoolla tiputan kaulurin puikolta, päätyen samaan päättelemättömien tölkkiin kuin muutkin viikon aikana valmistuneet... Syön ehtopalaa ja luen vielä hetken blogeja.

23:00 totean varpaiden olevan edelleen jäässä. Laitan esikoiselle ylimääräisen villapeiton päälle, itse sujahdan mustana pantterina merinovillakerrastossa ja paksuissa villasukissa täkin ja matkahuovan alle. Uni ja lämpö saa tulla.

Aarre ukille

 

Siinä se oli. Kirpputorilla, huomaamattomasti ylähyllyllä. Painoi varmasti kilon. Väri niin mahdottoman kaunis, malli suorastaan upea. Yllätykseksi niskasta roikkui lappu, jossa oli langan etiketti. Ei mitään markettitavaraa, SandnesGarn Smart Superwash, 100% villaa. Ei nypyn nyppyä, vaikutti aivan käyttämättömältä. Peloissani kurkkasin hintalappua. Meinasin pyörtyä.

Kassalla tuntui samalta kuin muutaman roposen maksanutta tuohikoppaa ostaessa; hävetti ostaa kaunis, aikaa vievä ja kädentaitoja vaativa tuote pilkkahinnalla. Suorastaan synniltä tuntui ajatukseni paidan purkamisesta langoiksi. Sovitin kotona, aivan liian iso. Viimein välähti. Onhan tälle käyttäjänsä. Juuri hän, joka sunnuntaina jokkiskilpailuista tullessaan tokaisi omistavansa nyt varsin lämpöisen lankapaidan.

Aaltotakki ja palmikkopipo

Niinhän täällä aina kerron neulovani ehtokaudet. Totuushan on se, että jotain joskus puikoilta tippuukin vaan on se päätteleminen niin mahdottoman vastenmielistä. Viime viikolla lasten jumpan ajan päättelin kassillisen syksyn aikana valmistuneita. Tässä ensimmäiset. 

Palmikkopipo on viittelöity Soppaa ja silmukoita blogista löytyneestä Raituli-piposta. Useampi pipo on jo kyseisellä ohjeella tehty, myönnän hurahtaneeni. Lankana on kirpputorilta ostettu silkki-merinovilla. Tupsu koostettu vanhoista Novitan langoista, joissa tekokuitu on liian suuressa osassa...

Villatakin piti tulla poitsulle. Ohje on Tähkäpää ja muut lempineuleet -neulekirjasta, heti ensimmäinen takki. Ohjeen lanka on paksumpaa ja puikot suuremmat eli sovelsin aika tavalla koon kanssa. Alhaalta ylöspäin neuloessa totesin kuitenkin raglanien kohdalla sen olevan rotevalle miehelle auttamatta liian kapoinen. Persikkainen yläosa sai takin kelpaamaan erinomaisesti neidille, tästä taisikin tulla tulevan talven lempparitakki. Tykkään ihan älyttömästi itse väriyhdistelmästä. Timanttinapit purettu kymmenen vuotta sitten vanhasta takista, lankana kirpputorilta ostettu Novita Wool. Löysin suuren pussillisen aitoa Made in Finland -merkinnällä varustettua Novitaa, lienevät peräisin vuosituhannen alkupuolelta. Kyllä kelpaa tikutella! 

Ei epäilyksiä

Viimeisetkin vihreydet alkaa kadota. Lapsi lukitsee auton ovet, avaimet toki sisällä. Oppii kantapään kautta sormien palelevan kun hanskat on autossa sisällä. Isomummon parikymmentävuotta sitten neulomat lapaset pelastaa palelemiselta. Harakanpesä on ollut tyhjillään jo viikkoja, lapsetkaan ei pyydä enää mummilla ja ukilla ulkoillessa jäätelöä. Paksut villapaidat kaivettu esille, teemuki lämmittää mukavasti lasten touhuja seuraillessa. 

Se on syksy nyt. Enää ei masenna kesän loppuminen, on aika suunnata tulevaisuuteen.

Kaupunkipaniikki

Koulutuspäivää vietetty Turussa. Vapautumisen jälkeen auto kulki kaupungin syrjäseuduilla, ei edes keskustassa. Katselin kerrostaloja, omakotitaloja vierivieren. Autot kulkee ohi yötä päivää, vilinää ja hulinaa. Koin suurta ahdistusta, kysyin vieressä istuvalta miten ihmeessä ne ihmiset pystyy hengittämään. Henkisesti siis. Tukehtuisin sellaiseen elämään.

Tie vei Po.Pin liikkeeseen, villavaatteita metsästämään. Paniikki iski heti, kun tajusin päätyväni keskelle kauppakeskuksen teemapäiviä. Kipinkapin liikkeeseen todeten, että paljon villoja oli alennuksessa. Valitsemaan omia, sopivia kokoja. Naapurissa oli vielä tänään outlet-myymälä samalta merkiltä. Sinne seuraavaksi. 

Siellä meno olikin hurjempaa. Ilmapiiri kireä, tavaroita vietiin kutakuinkin kädestä. Jonkun kyynärpää oli aina kyljessä. Kaupunkilaislapset oli puettu trendikkäästi farkkuihin, istuivat markkinoiden kalleimmissa rattaissa. Juuri niissä, joilla ei täällä syrjäseuduilla tekisi katinkittiä. Vanhemmat oli huoliteltuja ja ilmeettömiä. Ahdisti. Ahdisti kaikki se kylmyys. 

Tuhlasin rapiassa puolessa tunnissa parisataa pienten ihmisten tulevaisuuteen. Taakka keveni, pariksi talveksi villat hankittuna. Kuljin ihmispaljoudessa kuin labyrintissä, etsien tietä ulos. Istuin autoon huokaisten. Halusin äkkiä pois. Pois kaupungista. Pois ihmisten luota. Pois heidän luota, joiden kanssa koen eläväni aivan eri planeetalla.

Makkaranmussuttajasta porkkananpurijaksi

Vietetään Lihatonta lokakuuta. Tai no kuka viettää ja kuka ei. Usea lihansyöjä kuitenkin heittäytyy kuukaudeksi kokeilemaan elämää ilman meetvurstia leivän päällä tai possupihviä perjantaiehtoossa. Itsekin vietän Lihatonta lokakuuta, tosin se nyt ei normaalista kuukaudesta eroa. 

En ole kasvissyöjä, mielestäni kasvissyöjä termiä tulisi käyttää vain vegaaniruokavaliosta. En ole edes täysin lihaton. Viime kuukausien aikana kuitenkin olen karsinut osittain tietoisesti lihan käytön ruokavaliossa hyvin minimaalisiin määriin. Kotona en syö lihaa lainkaan, en ole syönyt kuukausiin. Kyläreissuilla en nipota, syön jos tarjotaan. Tiedättehän perinteisen suomalaisen ruokapöydän... Tuskin tulevaisuudessakaan rupean pipo kireänä ruokaani syynäämään, en usko koskaan kieltäytymään ukin tekemästä maailman parhaasta nakkikastikkeesta, isomamman lihakastikkeesta tai Korteniemen kaalikeitosta. 

Miksi sitten jätin lihan pois ruokavaliosta? Vuosia jo olen asiaa ajatellut. Vierailin muutaman kerran tämän vuoden aikana tuotantotiloilla ja luin aihetta käsittelevän kirjan. Silmäni aukesi hiljalleen. Lihan tuotanto on puhdasta bisnestä. Ei porsaiden nimiä opetella, lehmät kavahtaa ihmistä. Raha on se, jonka vuoksi eläimiä pidetään. Poikkeuksia löytyy joukosta, mutta valitettavan vähässä ovat. Mielelläni söisin riistapihvin tai vapaasti laiduntaneen paistin, mutta moiset maksavat mammonaa. 

Nirso lapseni ei vaihtaisi makaronilaatikkoaan papumössöihin. Toiset kasvisruoat kelpaa, toiset ei. Tiedän kasvissyöjälapsia, mutta itse en siihen ryhtyisi. Kyseessä on oma henkilökohtainen linjani, peukut nostan niille, jotka kasviksilla lapsensa ruokkii. Uskon kuitenkin, että hiilijalanjälkeen vaikuttaisi melko rankasti jo aikuisten ihmisten siirtyminen kasvisruoalle. Edes yhdeksi päiväksi viikossa. Eihän ole paljon vaadittu?

Ps. Helpotin huomattavasti kommenttien jättämistä poistamalla joutilaat numerosarjat. Pistäkäähän palautetta tulemaan ajatuksia herättävästä aiheesta.

Lähes paniikki

Olen ihminen, joka tekee aina jotain. Nekin hetket, jotka vietän tietokoneen vieressä on melkoista ajatustyötä, uusien ideoiden etsimistä, tiedonhakua. Ajatus sohvalla makaamisesta toimettomana ja telkkarin tuijottamisesta päivät läpeensä kuulostaa melko ekstriimiltä touhulta. 

Tuli päivä, jolloin olin "työreissussa". Ajatuksena, että pieni ihminen taatusti pitää koko reissun kädet täynnä työtä. Tutut ympyrät, muistot entisestä, aiemmin kuljetut kadut ja käytävät piti toimessa.

Kutsu kävi. Vain lapselle. MITÄ?! Etteikö meikäläistä, asianajajaa? Mihin ihmeeseen puran tämän joutilaana olemisen? Kutimetkin on kotona.. Istuin vartin leikkitilan sohvalla, keikuttelin jalkoja, nypin pölyä farkuista, avasin huivin solmuja, nappasin käteen naistenlehden otsikoituna syksyn kuumimmilla trendeillä ja laskin sen oitis samaan paikkaan takaisin. Vihdoin kutsu kävi meikäläisellekin. Taatusti viikon pisimmät viisitoistaminuuttia.