"Miksi sulla ei ole miestä?" - elämän pysäyttävin kysymys

Istuin illan hämärtyessä virveli kädessä veneessä. Järvi oli tyyni, maailma hiljaa. Istuin silmät kiinni ja nautin. Ei nykyn nykyä koko iltana. Lopulta hiljaisuuden rikkoi ystävämiehen kysymys "miksi sulla ei ole miestä?". Maailma oli jälleen hiljaa, hymyilin ja vastasin hetken kuluttua "en tiedä".

Tuo kysymys saa joka kerta yhtä mietteliääksi. Miksi, miksi, miksi? Olen kuullut kysymyksen työpaikalla työkavereilta, lapsilta ja lasten vanhemmiltakin, ystäväpiirissä monessa suusta, sunnuntaiaamuna vieraassa asunnossa kiittäessäni viimeisestä, sukulaisten uteluista ensirakkauden kariutumisen jälkeen, omien lasten suusta ajoittain tuskaillessani niskaan kaatuvista kotitöistä, auto-ongelmista ja leikkaamattomista nurmikoista.

Liki kolmen vuoden takaisen ensirakkauden katkeamisen jälkeen riensin maailmaan kuin vapaaksi päässyt häkkilintu. Se oli ihanaa aikaa. Itsetunto nousi, oppi rakastamaan ja hyväksymään itsensä, virheensäkin. Oppi nauttimaan elämästä, katselemaan ympärillä pyöriviä vastakkaisen sukupuolen edustajia aikuisemmin silmin. Ensimmäisissä vuosissa näki ja koki kaiken sen minkä yhdeksän vuoden teinirakkaus oli tallonut jalkoihin. Tässä olen, omana itsenäni, kelpaan ja olen hyvä. 

Baarit ja aamuiset kävelyretket kylän poikki jäi taakse. Edelleen mietin miten ihmeessä ehdin ja jaksoin niissä vuosissa juosta baareissa, sopia Tinder-treffejä ja hoitaa vielä muun elämän kunnialla. Ne vuodet teki hyvää, itselle, muillekin. Tinder sulkeutui, baarit ei vetänyt enää puoleensa. Se oli merkki itsensä, onnensa löytämisestä. Onneni löytyy jostain muualta.

Yhteenkään baarissa flirttiin vastanneeseen mieheen en aikonut rakastua. En luoda suhdetta tai yhteistä tulevaisuutta. Opin tuntemaan miesmakuni; pitkät, hoikat, urheilulliset. Ne jalkapalloilijat, jääkiekkoilijat, säbäjäbät. Jokin niissä vain kolahti, ulkoinen olemus ehkäpä. En ollut se tyttö, joka räpsytteli tekoripsiään tai nypläsi tukkaansa siiderimuki kädessä vaan se naurava, iloinen viskiä kiskova kaverillinen tapaus. Taksijonossa kaikilla oli hauskaa, aina. Nautin siitä, ilon määrästä.

Kaikki menneet vuodet rinnallani on kulkenut tärkeitä ystäviä. Heitä, joiden kautta olen löytänyt itseni jälkeen myös oman maailmani. Löytänyt ne nautittavat hetket elämään, rentouttavat tilanteet. Sen ihmisen, jolle sanoisin kolme suurta sanaa pitäisi nauttia samoista asioista. Hänen pitäisi olla valmis nukkumaan yhteisiä öitä riippumatossa tai taivasalla, istumaan kesäillassa kallion reunamilla, kävelemään käsikädessä humalassa kotiin baari-illan päätteeksi, pysähtymään nuotiolle, polkea perässä, juosta vierellä tai pelata palloa samaan kenttään. Rakastavien on kuljettava yhteiset reitit, samoista asioista nauttien, samalla omaa itsenäistä elämää säilyttäen.

Tarvitsen tilaa, vapautta. Tunteen, että pystyn hengittämään. Haluan välillä olla tavoittamattomissa, hiljaa ja yksinkin. Mustasukkaisuutta en siedä lainkaan, saunareissut ystävämiesten kanssa, laavuyöt äijäporukassa tai kahvihetki vastakkaista sukupuolta olevan kaverin kanssa ei saa johtaa riitoihin. Jos rakastaa, pitää pystyä luottamaan. Täysillä, sataprosenttisesti.

En kaipaa elättäjää. En tarvitse miestä jakamaan asuntolainaa, miettimään kumpi maksaa ruokakaupassa. Pärjään, maksan ja säästän palkoistani. En elä ahdingossa, en haikaile rikkaisiin naimisiin enkä ainakaan isin kultalusikkapoikia. Sen sijaan pinnallisena karsin työttömät, vähävaraisetkin jo kättelyssä. Samoin ne isoilla lainarahoilla ostettujen valkoisten Audien henkseleitä paukuttelevat omistajat. Miehen pitää tehdä töitä, olla valmis raatamaan elantonsa eteen, kantaa kortensa omassa elämässään ja seisoa tukevasti maan pinnalla.

Olisi väärin sanoa, etten kaipaa miestä. Jokainen kaipaa kumppania, ihmistä, jota aidosti rakastaa. Kyllä, haluaisin edessäni seisovat ihmisen, jota katsoa silmiin kyyneleet poskilla ja sanoa rakastavansa niin maan helvetisti. Kyllä kaipaan ihmistä, joka ottaisi heikolla hetkellä kainaloon, nostaisi takaisin jaloille. Kyllä ikävöin sitä tunnetta, kun saa illalla viimeiseksi suudella ja toivottaa hyvää yötä. Kyllä haluaisin miehen nousevan ruokapöydästäni, kiittävän ja hymyilevän. Kyllä myönnän syvälle silmiin porautuvan katseen tai karhean käden kosketuksen sykähdyttävän yhä edelleen. Kyllä kaipaisin sitä hullua, joka hiki päässä juoksisi kanssani yli rämeiden ja peltojen jo pelkästä ilosta hengästyen. Kyllä istuisin mielelläni illan hämärässä rakkaan vierellä saunan lauteilla tuntikausia. Kyllä haluaisin sen ihmisen, jonka vierestä aamulla herätessä ensimmäinen ajatus olisi, että tässä kainalossa haluaisi olla ikuisesti. 

Onni ei löydy etsien, se tulee eläen. Niin sanoin ystävämiehelle samassa kalaveneessä. En ole valmis ryhtymään vakavaan suhteeseen yhdenkään ihan ok tapauksen kanssa. En ole valmis räpsyttelemään kauniille korulauseille ripsiäni sinisilmäisesti. En ole valmis vannomaan rakkautta, jota en tunne sydämestä saakka.

Silti uskon, että siinä hän on. Juuri niin lähellä, ettei itse edes huomaa. Niin tärkeänä, läsnä ja turvallinen. Elämässä tätä elämää, omia arvokkaita päiviään, vuosiaan miettien näitä samoja asioita. Kaipaamassa sitä ihmistä, jonka kellistää naurun saattelemana pihanurmelle tai heittää laiturilta innosta puhisten järveen. Siinä se on, hauska, mukava, ymmärtävä, luotettava, rehellinen. Mies, jolla on taskussaan eletty elämä, kokemuksen rikkaudet ja menneet rakkaudet. Viallinen ollakseen epätäydellinen, täydentämään yhteiseksi muotoutuvaa elämää. Siinä hän on, hetkessä missä tahansa. Tässä päivässä, huomisessa, tulevissa vuosissa. Siinä juuri, aivan lähellä, vastassa katsomassa syvälle silmiin. Hän on juuri siinä, juuri silloin kun hetki on oikea. Se hetki tulee vielä, kun aika on oikea.

Ystävä kalastusveneessä ihmetteli jälleen. Kun hän niin tykkää, että olisin hyvä nainen monelle, iloinen, reipas, pärjäävä, rehellinen, töitä paiskiva ja liikunnallinen hyvillä elämänarvoilla. Kun hän niin ihmettelee. Lopputulemalta sanon ehkä olevani ronkeli, etsiväni sitä oikeaa, loppuelämän jatkuvaa rakkautta, aitoa parisuhdetta iloineen ja suruineen. "Mutta silti, täydellinen nainen, epätäydellisillä varpailla varustettuna", hän naurahti ja katsoi tanssi- ja juoksuaskelien runnomia jalkojani.

Oo siellä jossain mun. Mieheni, juuri se mies, jolle sanon vielä jonakin päivänä "mä rakastan sua".