Ensimmäiset kaverisynttärit eskarilaiselle

 

Olen kuullut vanhempien sanovan kaverisynttäreitä maanpäälliseksi helvetiksi. Enkä ihmettele, eiliset juhlat hirvitti hieman jopa ammattikasvattajaa. Pari viikkoa sitten hammasta purren ostin tyttären kanssa Frozen-kutsukortteja Prismasta. Ynnäsin askartelutarvikkeiden hintoja ja omaa jaksamistani. 4,20e maksava kahdeksan kutsun paketti sujahti kärryyn. 

Suunniteltiin yhdessä tulevaa. Kauhukuvissani näin hirveät määrät tyhjiä pillimehupurkkeja, hajonneita leluja, kermalla lähmittyjä seiniä ja tahmaisia lattioita. Lapsi sai ostaa pillejä ja servettejä kaupasta, pussillisen ilmapalloja ja sydänkoristeita mokkapaloille. Kaikkien prinsessojen suruksi näissä juhlissa ei syötäisi kertakäyttöastioilta, se oli ehdoton raja hömpötyksille. 

Kaupat pursuaa synttärikrääsää. On viirinauhaa, tiaraa, hattuja, lahjapusseja, kiitoksia ja kutsuja jos jonkinmoisia. Katsellessani hyllyjä viherpiipertäjäsilmin, totesin lapseni saavan melko minimalistiset syntymäpäivät. En nähnyt mieltä hankkia tavaraa, joka on yksien juhlien jälkeen silkkaa jätettä. Puhumattakaan miten mauttomilta kaikki hyllyssä lojuva krääsä näyttikään. 

Yksi toisensa jälkeen tyttöjä tupsahteli huusholliin. Lopulta eteisessä oli kahdeksan vierasta paria kenkiä, kotiseinien sisällä kymmenen lasta. Vartin kuluttua juhlien alkamisesta kurkistin kelloa huokaisten; pesuhuoneessa pissatettiin vauvanukkeja, nukkekodissa oli järjestys vaihtunut ja ensimmäisen sukkapöksyjä ripusteltiin patterille kuivumaan. 

Lahjapaketeista kuoriutui pikkutyttöjen ihanuuksia; barbeja, prinsessoja, Frozeneja, laukkuja, poneja... Lapsi oli onnessaan, itseä lähinnä kauhistutti kääreiden tuoma pussillinen pvc-jätettä ja materian määrän lisääntyminen kodissa. Katsoessani onnellista tytärtä unohdin kaikki rumat ajatukseni vanhojen lelujen karsimisesta uusien tieltä.

Lopulta kaksi tuntia meni nopeasti. Kukaan ei itkenyt tai ikävöinyt, kaikki innostui yhteisleikeistä, oli jännittävää syödä olohuoneen lattialla herkkuja niin paljon kun napaan mahtuu ja jokaisen suusta vanhemman astuessa ovesta sisälle tuli tyypillinen "emmä halua vielä lähteä kotiin"-vastaus. Yllättäin jopa itse selvisin ilman suurempia henkisiä traumoja, yksikään esine ei hajonnut eikä seiniltäkään löytynyt kuorrutteita. 

Lapseni syntymäpäivistä jäi jäljelle pussillinen sekajätettä, liiaksi uutta materiaa, iso kasa herkkuja, väsynyt äiti, iloinen päivänsankari ja tyytyväiseltä vaikuttavia kavereita. Ei ollut satojen eurojen kemuja, ohjelmaa ja aktiviteettia, kotiin vietäviä nyssyköitä tai hienoja teemoja. Eilisen jälkeen vakuutan itselleni, ettei moisia tarvita jatkossakaan.

Tulen varmasti hakemaan lapsiani monilta syntymäpäiviltä, joissa on ollut jotain paljon hienompaa ja hohdokkaampaa. Siinä kohdassa lupaan kiittää lapsille tarjotusta elämyksestä ja toivon, että jokainen muukin vähemmällä yrittävä vanhempi ja lapsi saa rauhan järjestää juuri sellaiset juhlat, kun itselleen sopivimmaksi kokee.