Elämä on just tätä

Illan pimeydessä kykin torpan nurkalla pissalla. Katselen tähtitaivasta, kuuntelen hiljaista maailmaa, aistin syksyn viileyden. Puhallan kynttilän sammuksiin, sujautan makuupussin vetoketjun kiinni, kuuntelen läpi yön hiirten juoksuja ja aistin lattialankkujen painamat lonkissani. Aamulla kehossa tuntuu edellisen päivän raskaat työt, iltaiset letkajenkat ja tanssiaskeleiden opettelut. Vanhojen hirsiseinien tarjoamassa makuusijassa on raikkaampi ilma kuin yhdessäkään aiemmassa nukkumapaikassa. Katsahdan ikkunaa kohti, syysaamun ensi säteet valaisee torpan pimeimpään nurkkaa. 

Nousen ylös, tossut jalkaan. Kukko kiekuu kiertäessäni vanhan lukon auki. Vanha villatakki päällä, yöpaitasillani kuljen pitkin metsiä. Kilometrejä. Pysähdyn kalliolle katsomaan tyynelle järvelle, kerään kesän viimeisiä mustikoita, ensimmäisiä puolukoita aamiaispöytään. Edelleen pystyn aistimaan edellisenä päivänä käsissäni pitelemäni tuoreen viljan tuntuman ja tuoksun, yhden tämänkin vuoden parhaista hetkistä.

Hakkaan hellapuita, koitan nostaa vettä kuivasta kaivosta. Tuokion kuluttua teevesi kiehuu kuparipannussa, tiskivesi lämpiää padassaan. Syödään, nautitaan rauhasta ja seurasta. Hiljalleen kaivan pesuvadit esille, ystävä kantaa ämpärillä vettä tupaan. Edellisen päivän lautasia ja kupposia tiskatessa katson aamuisella ikkunalla kukkivaa palsamia ja ymmärrän taas paljon enemmän.

Ystäväpiirissä eletään hiljaiseloa. On työt, on perheet, on sairastelut, on huolet kullakin. Jälleen tänä syksynäkin saa kiittää jokaisesta onnellisuuden ja terveyden rippeestä. Siitä, että on niitä aamuja, jolloin voi hengittää vaivatta, lapset on säilyneet suurinpiirtein terveinä, arki luistaa hyvällä suunnittelulla ja kalenterista saattaa joskus löytyä päivä, jolle ei ole mitään merkintää.

Ruuhkavuodet, vihaan sitä sanaa. Oikeastaan inhoa näitä vuosia, joita parhaillaan elän. Elämäni on juuri sitä mitä en haluaisi sen olla; kiirettä, stressiä, suunnitelmia toinen toisensa perään. Hallitakseni jokaisen palasen, pitääkseni jokaisen narun käsissäni on pakko aikatauluttaa ja suunnitella. Elämässäni on säännöllinen päivätyö, lasten terveystarkastuksia, palavereissa ramppaamista, yhteishuoltajuuskuvioiden sovittelua, omasta terveydestä ja liikunnasta huolehtimista jne. Puhumattakaan päivittäisistä asioista, kuten ruoanlaitoista, kaupassa juoksemisista, ulkoiluista, pyykinpesusta, siivouksesta, kirpputorimyynneistä, huonekalujen metsästyksestä, bloggaamisesta, sähköpostien lähettelystä tai korvausten hakemisesta yhdestä jos toisesta suunnasta.

Sitten on niitä iltoja, jolloin kuumeisena, flunssaisena olen puoliksi unessa silittäessäni lasta iltalaulun aikaan. Sängyssään väsyneenä esikoulupäivästä makoileva tyttö tuumaa lopulta pusun saatuaan "äiti mene nukkumaan, oot ihan hirveän väsynyt". Sinä iltana äiti ei jaksa tarttua neuletyöhön, ei lukea sanaakaan kirjaa. Silloin on aikaa vain nukkua.

"Mä haluan sen taloni. Ja velattoman elämän. Sen tuoman vapauden. Sen, ettei tarvitsisi käydä tekemässä työtä, jota ei rakasta enää. Saisi lähettää lapset aamulla kouluun ja ottaa iltapäivällä vastaan. Että jaksaisi olla niille hyvä äiti. Mutta elämä on. Se on just nyt tätä." Kirjoitan ystävälle viestiin. Hänelle, joka tietää, tuntee ja ymmärtää. Muutaman viestin jälkeen tokaisen murheidemme loppuun "Mutta aikansa kutakin. Pakko on jaksaa meistä jokaisen omaa paskaamme."

Elämä on just tätä. Se on kylmiä syysaamuja, pikapestyjä tuulipukuja, pakastettuja makaronilaatikoita, junnaavia neuletöitä, loppuun saattamattomia Hello Kitty palapelejä, kesken jääneitä iltalauluja, pitkiä yöunia, sairauslomapäiviä ja tulevaisuuden haaveita. 

Se on elämää asunnossa, joka ei ole koti vieläkään. Se on selviytymistä maanantaista perjantaihin. Se on aamukiukkuja ja eron tuskaa. Se on tulevaisuuden odotusta, elämän rauhoittumisen toivomista. Se on haaveilua siitä, että jokaisen päivän voisi elää kuin viikonloppuisen vuorokauteni. Keskellä hiljaisuutta, oman käden työtä katsellen, rauhallisista aamuista tiskien äärellä nauttien, lapset koulumaailmaan lähettäen ja iltapäivällä lämpimän padan äärellä ilolla vastaanottaen.

Mutta juuri tänään se on pari mukillista jäätelöä, sohvalla makoilua, pitkiä päiväunia kuumetta parannellessa. Yhdet inkivääriteet sille!