"Ei se ole mikään huone" tuumasi naapurini alakerran nurkkakopista. Juuri siitä, jonka rymsteerasin tovia aiemmin leikkihuoneeksi. Eräänä sunnuntaisena aamuna kuitenkin raahasin futon-patjaani alas rappusia ja purin sänkyni palasiin. Näytin naapurille miten tuosta kopista tuli kuin tulikin makuuhuoneeni.
Alakertaan laskeutumisellani oli tavoite; nukkua yöt paremmin. Tavoitteena, lähes pakkona lupasin itselleni käydä jokaisena iltana vähintään kahdeksan tuntia ennen herätyskellon soittoa uinumaan ja nukkua mahdollisimman sikeästi. Yläkerrassa heräilin useamman kerran yössä lasten kyljen kääntelyihin tai unensekaisiin höpinöihin.
Muutamaa yläkerrassa juoksua lukuunottamatta olen nukkunut hyvin. Olettaisin, etten ole läheskään kaikkia lasten mutinoita kuullut ja tytärkin on oppinut kummasti kiskomaan pudonneen peiton takaisin päälleen itsenäisesti.
Mitä pidemmät ja sikeämmät yöunet on puolestaan saanut aikaan. Yhdistettynä säännölliseen liikuntaan, riittävään ulkoiluun ja kolmen tunnin välein tapahtuvaan ateriointiin, on hermot löystynyt huomattavasti. Muisti on parantunut, voimat ei lopu yhtä helposti ja haukotusten määräkin on pienentynyt jokusella prosentilla. Perkeleet ei lennä enää yhtä herkästi ja imuriakin tulee kohdeltua lähes kunnioittavasti työpäivän jälkeen.
Liian lyhyitä öitä, katkonaisia unia ja lasten vierellä ramppaamista on jatkunut liki kuusi vuotta. Hiljalleen alkaa tuntua kuin sumuverho alkaisi väistyä ajatuksen juoksun tieltä. Kuin harmaakin päivä olisi hieman kirkkaampi. Suurimman muutoksen näkee unissa; niitä näkee sittenkin, joskus ne jopa muistaa vielä aamulla!
Eilen illalla avasin tiskikoneen, väsyksissä en enää jaksanut alkaa tyhjentämään. Odottakoon aamuun asti ajattelin. Aamulla töihin lähtiessä havahduin miten olin tovia aiemmin tyhjentänyt koneesta vain muutaman tiskin, laittanut aamiaiskupit tilalle. En tiedä onko hyvä haltija kilistellyt yöllä astioita vai harrastanko uusien, vuosikausia haettujen sikeiden unieni keskellä yöllisiä kävelyretkiä. Haluaisin uskoa haltijoihin ja toiveiden toteutumiseen, mutta todellisuudessa toivon, että viime öinen uni isoäidin viemisestä yöpäivystykseen tapahtui vain unimaailmassa.
Kauniita unia! Nukkukaa hyvin! Ja paljon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti