Olen nauttinut elämästäni, jossa saan sijoittaa roposeni juuri itsestä oikealta tuntuviin huonekaluihin kysymättä kenenkään mielipidettä asiaan, sijoitella ne asunnossani juuri niille paikoille kun mieleeni pälkähtää. Omaan luvan sijoitella pitkin asuntoni seiniä roskakasasta tongittuja lintujen kuvia ja herätellä henkiin biojäteastialta noukittuja huonekasveja.
On ihmisiä, jotka nauravat kodilleni. Pidän siitä, hyväntuulisista ihmisistä. Sanoista, ettei tässä huushollissa ole mitään järkeä. Ei olekaan, ei pidä ollakaan. Oma koti tuntuu hyvältä, hiukan rakastettavaltakin.
Siirsin television toiselle seinälle vaikka kuvittelin, että olohuoneen järjestystä ei voisi muuttaa. Seuraavana päivänä lapsenvahti marssii olohuoneeseen, siirtää sohvan, vaihtaa nojatuolin paikkaa, siirtää pöydänkin pois. Illalla kotiutuessa myönsin tappioni, tykkäsin olohuoneestani enemmän kuin ennen.
Asunnon vaiettua kellahdin sohvalle kesäflunssan aiheuttaman horroksen rajamailla. Samainen lapsenvahti naputteli kuukausia rempallaan olleet johdot siististi paikalleen ja kaikki näytti minimalistin silmään kerrankin riittävän siistiltä. Siinä hetkessä ei haitannut edes huoneen reunamilla vuoroaan odottavat pesuhuoneen peili ja vessan viimeiset listat. Hetken kaikki oli valmista.
Lapsenvahdin sujahdettua ovesta laskevan auringon paisteeseen, tartuin kameraan ja ikuistin kuviini ainutlaatuisen hetken. Siinä hetkessä kotini sisustukseen oli puuttunut mies ja lopputulos oli enemmän kuin hyvä.
Siäl on niin somaa♡ Se on hyvä vaan, että koti pistää naurattamaan. Huumoria on hyvä löytyä sisustuksesta lähtien.;)
VastaaPoistaMusta tuntuu, että sellaisissa tylsissä kodeissa ihmisetkin on jotenkin synkempiä. Olis kamalaa, jos joku vieras vaipuisi alakuloon, kun ovesta astuu ;)
Poista