sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tarvitsenko?


Vietin illan naapurikunnan baarissa. Epäilin seinien kaatuvan niskaan jo puolen tunnin jälkeen, mutta ylitin itseni. Jopa nautin olostani hetkittäin, kiitos mahtavien työkavereiden ja hyvän musiikin. Olin pukeutunut kulahtaneisiin farkkuihin ja korottomiin kenkiin, mutta ajoittain tunsin olevani kuin lihatiskillä päivän tarjouksessa. Yöllä istahtaessani autoon huokaisin helpotuksesta, ettei moisessa paikassa tarvitse elämästään moniakaan iltoja viettää.

Alkoi elämä uudestaan, aurinko nousi aamusella. Lasten palattua kotiin laitoin pannukakun ja päivän ruoan uuniin, siirryin lapioimaan kukkapenkkiä ympäri. Juuri sitä kukkapenkkiä, jonka kääntämiseen kuulemani mukaan tarvitaan kaivuria. Lapioidessani ajattelin edellistä iltaa, väestön pakottavaa tarvetta hankkia itselleen kumppania, ihmisten voivotteluja yksin tallaavaa kohtaan. Kolmannella yrityksellä sain kottikärryjen kokoisen juuripaakun kyytiin, myönnän karjaisseeni yhden perkeleen saadakseni lisää voimaa nostoon. Toisen perkeleen karjaisin lykätessäni kottikärryjä metsään ja tuuletin kipatessani saavutukseni määränpäähän. 

Hiljaisuus saapui taloon. Suoritin iltapuhteet; lämmitin tuvan, hoidin tiskit ja pyykit, juoksutin koirat, kannoin puut, lakaisin raput ja ihailin päivän möyhimisiä otsalampun valossa. Vartin ennen uinumista istuin nitisevällä tuolilla ja neuloin tovin villapaitaa. Mieleen juolahti kurkata onko joku kaivannut tavoittamattomissa ollutta ihmistä. Tuskinpa, mutta jos kuitenkin kurkkaan. Etsii, etsii eikä suo löytyvän. Työpuhelimesta koitin tavoittaa itseäni, vastauksena "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt...". En ehtinyt kuunnella loppuun, kun jo kaivoin hiljattain pyykkikoneesta nostamani takin taskusta perinnepuhelimeni. Suusta pääsi vielä yksi perkele. 

En ole kaivannut kanssaeläjää. Ympärillä oppineemmat väittävät, ettei saisi olla vahva ja itsenäinen, periksiantamaton ja sisukas. Ensimmäistä kertaa tuli ajatus kanssaeläjän tarpeellisuudesta, olisihan se ollut tavattoman kätevää pyytää joku ottamaan pannukakku puolestani uunista. Selvisin ilmankin, ihan vain ottamalla saappaat pois jalasta ja riisumalla hanskat.

1 kommentti:

  1. kaunis nuori nainen, kyllä sulla ottajia ois

    VastaaPoista