sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lapsuuden maisemissa

Varmin tapa päästä stressistä eroon on jättää pyykkivuoret ja tyhjä jääkaappi kotiin ja suunnata yökyläilemään. Ja tottavie rentoa menoa on ollut, ehkä liiankin ;)


Matkalle lähteminen lapsen kanssa ei ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella, etenkin kun päämäärä ei aina ole lähtiessä selvillä. Pitää olla mukana evästä, viihdykettä, vettä, juoksuvarusteet, ulkoiluvarusteet ja tietysti myös sunnuntaista maidonhakureissua varten maitotonkat.

 

Maalla on ihanaa. Tänään aamulla kävin 9 km juoksulenkillä ilman ainuttakaan askelta päällystetyllä tiellä. Matka koostui hiekkateistä ja metsäpolusta. Linnut lauloi ja aurinko paistoi. Nämä on ehdottomasti vuoden parhaita lenkkikelejä!

Eilen illalla poikkesimme veljeni ja hänen tyttärensä kanssa läheisen päiväkodin maille ulkoilemaan. Nykymaailmassa on mielestäni uskomatonta, että hiekkalelut ja leikkimökki on myös ilta- ja viikonloppuvierailijoiden vapaassa käytössä. Sydäntä lämmittää tämä yhteisöllisyys.




Näihin vanhan kyläkaupan nurkkiin liittyy myös paljon muistoja.  Lapsena pyörällä haimme serkkutyttöjen kanssa irtokarkkeja kymmenellä markalla. Kymmenellä markalla sai sata karkkia ja kotiuduttua tarkat laskutoimitukset selvitti oliko myyjällä käynyt virhe laskuissa ylös vai alaspäin. Mahtaakohan nykylapsille jäädä yhtä kultaisia muistoja kauppareissuilta?

Nuoruudessa vietettiin myös aikaa kaupan mailla, kun ovet olivat jo pysyvästi sulkeutuneet. Istuttiin ulkovajan seinustan rappusilla ilta-auringossa ja syötiin maailman parhaimpia omenoita omenapuista. 

Rapistuneet nurkat ja ikkunasta kurkkiessa voimakas homeen haju kuitenkin kertoo surullista viestiään siitä miten kaikki katoaa maalta kaupunkiin. Lähinnä kauppa seisoo nykyään liikenteessä näkyvyyden esteenä, joten eiköhän tällekin naakkojen valtaamalle rakennukselle olisi pienten koululaisten turvallisuudenkin kannalta paras vaihtoehto päätyä maantasalle. Aikansa kutakin.


Maalta taajamiin... Entisessä kyläkaupassa tuskin moisia hävikkejä oli. Illalla kävin vielä roskiksien tarjonnan kurkistamassa. Yllätyksekseni paikalla oli myös toinen dyykkaaja, jonka kanssa keskustelimme tovin ruoan päätymisestä roskikseen. Nainen oli jo liki eläkeikää ja ulkoisesta olemuksesta päättelin, että hän ehkä ruokaa haki roskiksesta ihan taloudellisistakin syistä. Kohteliaasti siis annoin hänen ensin valita haluamansa. Molemmat saatiin muovikassillinen kotiinvietäviä.

4 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa luettavaa. Meijän kyläkaupassa sai itte täyttää irtokarkkipussins. Jos laskuissa tuli "virhe", se oli taastusti aina ylöspäin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kaupassa oli niin tuima kulmien alta palveleva setä, ettei sitä parantunut virheestä edes huomautella. Olisi pian murahtanut ;)

      Poista
  2. Ihania ränsistyneitä kulmia ja kaunis keväinen valo, mitkä varjot tuleekaan noista puun oksista. Meilläkin oli lapsuudenkodista lähikauppaan matkaa vain muutama kilometri, ja veljen kanssa käytiin kävellen tai pyörällä karkkiostoksilla. Joskus käytiin kolkuttelemassa kauppiaan ovea iltaisinkin ja hän kömpi saunatakki päällä myymään karkkia. Kaupassa myytiin kaikkea karkista lapioihin, mahtoi olla vähän erilainen asiointikokemus kuin jossain nykyajan prismoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niitä muistoja. Ja sitä ihmisten yhteisöllisyyttä. Nykyaikana kauppareissut tuntuu olevan kovin stressaavia ja kiireisiä monissa lapsiperheissä :(

      Poista