Kuoleva koulu

Jokainenhan tietää tämän kuvion; kyläkoulut ajetaan alas ja lopulta rakennetaan erittäin tehokkaita ja taloudellisia koulukeskuksia. Perustellaan laadukkaalla ikätason mukaisella opetuksella ja monipuolisilla oppimismahdollisuuksilla.

Yksilöllisyys on mielestäni avainsana lapsen kasvatuksessa. Ei ole olemassa oppikirjalapsia, luojan kiitos. Erilaisuus on rikkaus. Omassa työssä kohtaan lapsia jokaisesta yhteiskuntaluokasta ja lukuisista kulttuureista, jokaisella on oman historia ja avoin tulevaisuus. Lapset ovat yksilöitä, ei tusinatavaraa. Kuinka ihmeessä kolmeasataa lasta opettava äidinkielen aineopettaja voi tuntea juuri tämän Mikon yksilölliset tarpeet ja kehitysvaiheet? Onni on, jos nimen muistaa. Mikäli Mikko sattuu olemaan se kiltti poika suurella luokallaan niin tuskinpa edes nimi jää mieleen.

Itse olen ala-asteeni käynyt yllä olevassa koulussa, lapsia luokalla tusinan verran. Koulu on lakkautettu. Ainoastaan esikoulu toimii tässä suuressa, kosteusvaurioiseksikin väitetyssä satavuotiaassa hirsikoulussa. Suunnitellaan tehokasta koulukeskusta, mihinkäs muualle kuin kaupungin keskustaan. Kyläkoulun loppumisen jälkeen koulumatkaa kerääntyy kymmeniä kilometrejä kunnan rajalla asuville lapsille. Koulukyydeissä kymmenet kilometrit tarkoittaa tunnin tai toisenkin istumista taksissa tai linja-autossa. Pieni ekaluokkalainen suuressa maailmassa, kaukana kotoa, suuressa koulukeskuksessa... Itkuhan siinä tulee, isolle ihmisellekin.

Kyläkouluaikoina en koskaan kokenut oloani koulussa turvattomaksi vaikka ujo lapsi olinkin. Koskaan en kokenut kiusausta enkä muista sellaista nähneenikään monesti. Kiusaamiseen puututtiin ja asia oli hetkessä ohi, ei syntynyt kierteitä. Opettajia oli pari koko koulussa, kaikki tunsivat toisensa ja tunnelma oli lämmin. En koe jääneeni vaille asianmukaista opetusta vaan koen saaneeni kaiken tuen mitä tarvitsin, yksilöllisesti.

Lopulta kuitenkin täytyy todeta, ettei minusta tullut viisasta. Ei korkeasti koulutettua tai viisaita puhuvaa, ei paikallislehtien sivuilla kunniaa keräävää monilahjakkuutta. Minusta tuli tervejärkinen, empaattinen ja terveen itsetunnon omaava yhteiskuntakelpoinen aikuinen. Kouluaikani oli turvattu ja koen saaneeni tarvittavan huomion. Muistan opettajien olleen lempeitä, mukavia ja leikkisiä. Koen olleeni rakastettu ja välitetty, kuunneltu ja arvostettu. Yksilöllisesti, omista lähtökohdistani.