lauantai 14. joulukuuta 2013

Leivinlauta check, entä joulukoristeet?

Meillä on kesän ja syksyn mittaan leivottu ahkerasti. Keittiössä on pyöräytelty karjalanpiirakoita ja korvapuusteja harvasen viikko. Herkkujen perään meillä ei oikein perusteta, mutta korvapuustit maistuu tuoreeltaan ja loput laitetaan vierasvaraksi pakkaseen.

Itse haluan vaalia suomalaisia perinteitä omien mahdollisuuksien mukaan. Lapsuudesta muistan mummon leipomat karjalanpiirakat. Muistan vielä maunkin vaikkei mummo ole enää vuosiin piirakoita tehnyt. Itselläni on ollut jo vuosia halu oppia karjalanpiirakoiden valmistus. Useamman valmistuskerran jälkeen täytyy todeta, että vihdoin saan piirakat maistumaan lähes mummon piirakoilta. Ehkä minun ei tarvitsekaan koskaan päästä mummon piirakoiden tasolle. Piirakoita on päässyt maistelemaan myös veljeni ja isäni, jotka ovatkin oikein onnellisia tästä taidostani. Valitettavasti lapselle piirakkani ei kelpaa vieläkään. Ehkä vielä jonain päivänä hänkin oppii ymmärtämään perinneherkun päälle. 


Äitini nurkista löytyi leivinlauta, jonka sain lainaksi. Äitini luottaa nykyään pakastepulliin, joten laina saattaa venyä pitkäksikin. Leivinlauta lojui aikansa keittiön nurkassa pystyssä etsien omaa paikkaansa. Eräänä päivänä asiaa pyöritellessä sain ajatuksen laittaa laudan seinälle. Lautaa ei pystynyt peittämään enkä nähnyt asialle tarvettakaan, joten katsoin viisaimmaksi asettaa sen esille ja saada samalla nurkasta romut pois. Vieraissa asia on herättänyt hilpeyttä, mutta itse tykkään ja vaihtelen esineitä reunalle tuomaan piristystä arkeen.


Pienen ihmisen kanssa ollaan ehditty käymään myös kuusimetsällä. Meillä on oma adventtikuusi ja jouluksi odotellaan myös isomman puun saapumista. Joulukoristeet on vielä arvoituksena, aiemmin oksille on ripustettu mammalta jääneitä (rumia) nauhoja ja palloja. Tänä vuonna en niitä haluaisi enää ripustella. Olisiko jollain hyviä ideoita kuusen koristukseksi? Käsillä tehtävä, edullinen ja helppo lienee sopivat kriteerit koristeille :)

2 kommenttia:

  1. Mä niin kaipaan karjalanpiirakoita... Pitäisi kehitellä joku gluteeniton ja maidoton versio, mutten ole jaksanut kun ei se kuitenkaan olisi sama asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se koskaan sama asia ole :( Meillä on myös eräs gluteeniton vanhus suvussa, joka kovasti kaipaa karjalanpiirakoita. Laita siis ihmeessä reseptiä blogaten, jos joskus moisen luot :)

      Poista