Neljä prosenttia

 

On tullut kuunneltua radioa. Järkytyttyä tutkimustuloksista. Neljällä prosentilla 18-25-vuotiaista ei ole ainuttakaan ystävää. Ei ketään. 

Tutkimuksen mukaan ihmisellä on keskimäärin 18 ystävää. Kuulostaa paljolta, kun puhutaan ystävistä. Itselläni moisia ehkä muutama, kavereita joukoittain.

Löytyy niitä, joiden kanssa mennään terassille, viihteelle. Niitä, joiden kanssa suuntaan metsään, järvelle, vaeltamaan tai nuotiolle istumaan. Tuttuja vuosien takaa, joiden kanssa satunnaisesti kuulumisen jaetaan. Toisia tapaan lasten kanssa, toisia yksin. Löytyy sinkkutypyköitä, aviossa olevia äitejä, eläkeikäisiä varamammoja, omia teitään kulkevia poikamiehiä, pariskuntia. Jokainen heistä on tavattoman tärkeä, omana itsenään.

Haluan opettaa lapsilleni avarakatseisuutta. Ystävyys, kaveruus ei katso kokoa, ei ikää, ei sukupuolta. Pidetään huolta toisistamme, erityisesti siitä syrjään jäävästä neljästä prosentista.

 

+12

Maanantai. Ensimmäinen lomapäivä. +12 mittarissa, shortsit jalassa vaikka väkisin. Näitä rakastan. Aamuja, sumua, hiljaisuutta. Talletan mieleen ja säilön talven pakkasille.

Ylitys vai alitus

Kaksi ja puoli viikkoa aikaa asunnon ostosta. Aikataulu oli tiukka, liian tiukka. Se ei sallinut vastoinkäymisiä ja niitähän löytyy jokaisessa remontissa. Niin myös tässä. Yhden keittiön lattian verran.

Tiesin mitä ostin, mitä hain. Likaista, kulunutta ja remontoitavaa. Sain kaikkea, erityisesti ensimmäistä. Olen pessyt seinistä mustia varpaanjälkiä, lukuisista paikoista coca cola tahroja. Niin katonrajasta kuin lattialistojen takaa. Työ tuottaa tulosta, mielihyvää. Uusi pinta, oman käden jälki palkitsee, saa asunnon tuntumaan omalta.

On käsittämättömän hienoa tehdä itse ja oman pään mukaan. Ilman kompromisseja, sovitteluja. En tarvitse lupaa keneltäkään, teen itselleni. Se saa tuntumaan kodilta. Niin omalta.

Viikkoihin en ole juuri paikoillani ollut. Ajatukset harhailee, unohtelen asioita uskomattoman paljon. Olen sovittanut elämääni työn, remontin, muuton ja äitiyden. Neljän tunnin yöunet on kuluttaneet hermot lyhyeksi. En ole eläissäni ollut näin loppu, illalla nukkumaan käydessä pyörin ylikierroksilla ja aamuyöstä stressaan. Tiedän tämän elämänvaiheen olevan ohi hyvin pian, se saa jaksamaan eteenpäin päivä kerrallaan.

Lapset ovat olleet paljon toisaalla. On tuntunut rentouttavalta viettää päiväkausia yksin, elää poikamieselämää. Syödä mitä jääkaapista löytyy ja lähteä remontin parissa rehkittyään kaverin kanssa terassille kupposelle. 

Olen myynyt omakotitalon. Kaupat sai hymyilemään, onnelliseksi, vapautuneeksi. En tunne ainakaan vielä haikeutta tyhjeneviä seiniä kohtaan, tuskin tulen tuntemaankaan.

Isäni on ollut suurena apuna. Tämä työnantaja jättää asiallisia lappuja tehdyistä ja tekemättömistä töistä, työmies vastaa viesteihin humoristisilla piirrustuksilla. Työpanos hymyilyttää joka kerta työpäivän jälkeen kotiutuessa. Koivurannan ja Marttilan tilan emännät puolestaan ilahduttivat omalla panoksellaan makuuhuoneen tapetointiin. Talo elää tavallaan, vieraat poikkeilee ajallaan. Tykkään kun ihmisiä käy. Yksi tarttuu telaan, toinen keräilee roskia, kolmas keittää kahvit. Juuri näin haluankin, kotini ovet on aina avoinna vieraille.

Aloitin loman. En ole aikataulussa. En välitä siitä. Olen ylittänyt itseni, antanut kaikkeni. Ripettäkään enempää en pysty, en kykene. Viikon kuluttua muutan. Sitä ennen maalitela heiluu neljässä huoneessa, keittiöön väsätään uusi lattia, listat isketään paikoilleen ja moppikin kenties ehtii heilumaan. Ollaan jo loppusuoralla, suurimmat työt tehtynä. Viikon kuluttua olen voittaja.

Keltainen

Arkistoista kaivoin. Sen ärsytyksen, harmituksen, kiukun. Keltainen väri. Rakastan. Paitsi maalatessa. Vannoin Niemen tehtaalaista viime kesänä maalatessa, etten koskaan enää maalaa mitään keltaiseksi. Ostin eilen keltaista seinämaalia ja tänään harrastan kiroilua ja ärsyyntymistä. Koskaan ei saa sanoa ei koskaan.

Taikatemppu aurinkoa vastaan

Ehkä järkytän, kenties en kuitenkaan yllätä. En omista aurinkorasvaa. Lapseni iholle ei ole koskaan levitetty aurinkorasvaa. Itse en ole vuosiin palanut, lapseni ei koskaan. Kyse on taikatempusta.

En käy asioita perustelemaan, en tutkimuksia esittämään tai pohtimaan mikä tapa suojautumisessa on oikea, onko aurinkovoiteet lopulta maailman ja terveyden pelastava ihmetuote vai hormonihäiriöitä, sairauksia ja vaurioita aiheuttava myrkky. Toimin elämässäni kuten itse haluan, tavoilla, jotka olen kokenut ja punninnut sopiviksi itselleni ja lapsilleni. Toivon jokaisen muunkin näin tekevän, arvostan jokaisen ihmisen henkilökohtaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. 

Itse suojaudun auringolta syömällä paljon karoteenia sisältäviä ruoka-aineita. Käytännössä tomaattia, vesimelonia, porkkanaa ja goji-marjoja. Sisäinen rasvaus on tärkeää auringolta suojautumisessa, joten oliiviöljyä lorauttelen salaattiin ja kookosöljyä pistelen suoraan purkista lusikallisen päivässä. Vastoin terveydenhuollon ohjeistuksia syön ja syötän d-vitamiinia yliannoksella ympäri vuoden, myös kesäisin. 

Keskipäivisin tärkeimpänä tekijänä on suojata ihonsa vaatteilla. Ohuet puuvillaiset tai pellavaiset paidat kuuluu kesäiseen vaatekaappiin jokaisella perheenjäsenellä, lapset käyttävät leveälierisiä niskan ja kasvot suojaavia hattuja. Jalkojen osalta en suojaa itseäni ja lapsia vaan tärkeimpänä pidän ylävartalon verhoamista. 

Aloe vera voide rauhoittaa palanutta ihoa, mutta tarpeettomaksi se ei kodissani ole jäänyt. Sama tuotetta sipaisen ärtyneelle iholle, kuorinnan jälkeen kasvoille, ihokarvojen poiston jälkiärsytystä ehkäisemään. Pieniin ihovaurioihin ja haavoihin, "asfaltti-ihottumaan", rikkinäisiin kynsinauhoihin sekä hyönteisten puremiin ja pistoihin laitan Frantsilan Lemminkäisen äidin terva-pihka salvaa. Uskomaton monitoimituote, joka taatusti toimii! Tuo pieni purkki on matkannut mukana jo monta kesää eikä vasta ole kulunut kuin murto-osa, äärettömän riittoisaa tavaraa. Saman asian ajaa myös tuore pihka puun kyljestä napattuna, mutta kaupunkiolosuhteissa moisen löytyminen voi olla kovemman työn takana kuin repussa matkaavan peltipurkin avaaminen.

Kuvasta puuttuu ihmetuote, rakkauteni eli kookosöljy. Lotraan itseäni öljyllä jokaisen suihkun jälkeen, iho pysyy kunnossa ja ruskettuu tasaisesti. Säännöllinen kuorinta auttaa myös väriä nappaamaan kiinni jalkoihin. 

Ei muuta kuin aurinkorasvat kaupan hyllyyn, puuvillapaitoja metsästämään ja lyhyet shortsit jalkaan. Nautitaan kesästä ja satunnaisista auringonsäteistä, jokainen tavallamme!

Vuorokausi silkkaa elämistä

Illalla pilkoin tunnin polkupyörää osiin ja sulloin tilaihmeeseeni. Olin päättänyt pyöräillä seuraavana aamuna töihin. Päälle kasasin muuttolaatikoita, tusinan räsymattoja, lasten yökyläilyvermeet. Seuraavana aamuna kasatessani pyörää rivitalon pihamailla naapuri kysyi kaipaanko miehen apua. Kerroin pärjääväni yksin erinomaisesti.

Polkaisin tutkimaan uutta asuinaluetta, pieniä polkuja ja hiekkateitä. Töissä hihkuin onnesta; olinhan kaikkien haaveilemieni vuosien jälkeen päässyt töihin pyörällä! Viideltä polkaisin kotiin, keskelle remontin räjäyttämää huushollia. Keittiön lattialla torkkui päivän huushollilla touhunnut ukki. Pikaisten kuulumisten vaihtamisen jälkeen huudeltiin heipat, lämmitin purkillisen hernekeittoa ja mietin miten päädyinkään pariksi viikoksi "poikamiesten ruokavaliolle". Muutama pistorasia irti, myrkyt vaikuttamaan pesuhuoneeseen, metsäpöksyt jalkaan ja kumisaappaat kainaloon. Tunnin kuluttua kotiutumisesta olin jo matkalla tuohimetsälle.

Reissuseura tarjosi jäätelöt ja kuuman lonkeron kotiinviemisiksi. Kotosalla söin paahtoleivän ja tonnikalaa, jälkiruoaksi purkki ananasta. Sihautin pesualtaassa viilenneen lonkeron auki ja tartuin työkaluihin. Puhelin soi, vaatteet vaihtui, viimeiset puuterit lärviin, viispiikkisellä tukka kuntoon. Kaksipyöräisellä matkaan ja terassille.

Iloisia kansalaisia, lyhyitä shortseja, aurinkolaseja. Neljältä aamuyöllä ääni käheänä flunssasta, jalat rakoilla tennareissa tanssimisesta pulahdin vielä toviksi lämpimään veteen nousevassa aamussa. Kylpemisen jälkeen sujahdin retrolakanoiden välissä viimein kavereiden kesämökin lattialle uinumaan. 

Kahdeksalta tallustin pitkin maalaismaisemaa paljain varpain. Väsytti, mutta nukkumaan ei nyt ehdi, aikataulussa on pysyttävä. Mietin tovin taksia, mutta päätin taittaa kauniissa kesäaamussa 15 kilometrin kotimatkan mielummin jalkaisin. Rapian kolmen tunnin kuluttua lähdöstä istuin keittiön lattialla suihkunraikkaana suuri kupillinen kaurapuuroa edessäni. 

Puhelin pirisee taas. Kaipaavat jo. Ryntään tankkaamaan autoa, kunnes huomaan unohtaneeni rahapussin kaverille. Takaisin maalaismaisemiin ja uudella yrityksellä matkaan. Yksi lapsi hevospitäjästä takapenkille ja kohti perinnetiluksia.

Vastassa on toimittaja. Pahoittelen parin tunnin venähtämistä ja annan haastattelun. Kuvissa tarjoan selkärankaan urautunutta metsäkasvatusta lapselleni kansallispuiston mustikkamättäällä paljain varpain, tummilla silmänalusilla, edellisen päivän työvaatteilla ja harjaamattomilla hiuksilla. Tunnen olevani lähes täydellinen ammattikasvattaja.

Valtava lautasellinen kaalikeittoa, puolikas reikäleipä ja paksu kerros voita päälle. Kaverit hassuttelee lapsukaisen kanssa, vedän toviksi oikoseksi kapoiselle penkille. Aurinko lämmittää, savusaunalta kuhisee heinätöissä ahertaneita talkoolaisia. On sanomattakin selvää, että tänä vuonna Heinäpäivässä viikate ei heilu perinnetytön kätösissä.

Illalla istahdan isomamman "kesähuvilan" terassille ja lähetän lapsen saunomaan mummin kanssa. Joessa virtaavan veden katselu saa liki uinumaan. Lapsi kiiruhtaa rantaan leikkimään, saa äidinkin hymyilemään. Tasainen puheensorina kuuluu taustalta ja katselen hiljaa luonnon tarjoamaan kauneutta. Olen niin tavattoman väsynyt, onnellinen ja elossa. Kaikki on hyvin, asiat rullaa ja elämästä voi nauttia jokaisena päivänä.

Seuraavat pari päivää vietän uudella kodilla, ilman pieniä ystäviäni. Aamuöisiä työmatkoja pyörällä, remonttitunteja ja huonekalujen metsästystä. Ehkä jo tänä iltana pesen myös pesuhuoneen, perjantaiset pesuaineet lienevät jo vaikuttaneen...

K niin kuin...

?