Onhan tässä ollut vähän kaikenlaista...

Eihän leijonil oo kyynelkanavii 

Kun heikkoudetkin on vahvuuksii 

En mä kehtaa edes kysyä 

Hei mikä on mut huomaan sun silmistä

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää 

Eikä kukaan muu sitä nää

 Ja vaik sut on luotu kantamaan 

Nousemaan aina uudestaan 

Oon pahoillani en osannut lohduttaa 

Mut lupaan vielä se helpottaa

 Kuka meidät opetti niin, pysymään hiljaisuudessa kii? 
Jos sä viitot, huomaako kukaan? 
Ja kun kupla puhkeaa, kaaosta ei voi kahlita 
Mut tänään naamiot riisutaan 

Ja koko maailma näkee sen 
Mitä sä kavahdit peitellen

Ellinoora - Elefantin paino

"Onhan tässä ollut vähän kaikenlaista..." tuumasin lääkärille aamuisella käynnillä vuorokauden jatkuneiden säännöllisen epäsäännöllisten rytmihäiriöiden, tiheiden lyöntien ja hengästyneisyyden keskellä. 

Raotin pääpiirteitä elämästä. Siitä mitä arkeni on, mistä pyhäni koostuu. Niistä hetkistä, tuntemuksista, jotka saa nukkumaan pitkät yöunet, rentoutumaan tunteja neuletöiden äärellä, ahmimaan tietoa traumatisoitumisesta ja eheytymisestä, uskomaan asioiden asettuvan uomaansa aikanaan. Siitä tunteesta, jossa yöllä istuu peloissaan keittiön pöydän äärellä hätänumero valmiina puhelimessa ajovalojen loistaessa ikkunan läpi. Niistä tilanteista, joissa puolituntinen ostoskeskuksen kemikaalihelvetissä saa haukkomaan henkeä. Siitä tuskasta ja inhosta, jonka joudun piilottamaan sisälleni. 

Olen halannut ihmistä, joka vuodatti sydämeeni vihansa, olkapäille epätoivoiset kyyneleensä. Olen nähnyt onnenkyyneleet ihmisen silmissä kiitoksena olemassaolostani. Olen katsonut itkua pidätellen syvälle sinisiin silmiin, kauas tulevaisuuteen. Olen halunnut pyytää anteeksi ihmiseltä vaikken ole pahaa tehnytkään. Olen ollut onnellinen, helpottunut, täynnä vihaa ja hämmennystä, yhtäaikaisesti. 

Menneet viikot on pyörittäneet mieltä, ajatuksia. Saanut pelottoman ihmisen pelkäämään. Pistänyt optimistin ajattelemaan pessimisesti. Antanut hyvää tahtovalle ihmiselle oikeuden toivoa pahaa. Näyttänyt, ettei jokaista palaa maailmassa pysty hallitsemaan. Ajaessani moottoritietä kohti tummaakin tummemman pilviverhon ympäröivää kaupunkia kuullen ensimmäistä kertaa yllä olevan kappaleen, tiesin selviytyväni painolastistani. On osattava antaa aikaa..

Kaiken myllytyksen keskellä olen saanut lukuisia halauksia, ikimuistoisia lauseita lapsilta työssä ja kotona, nähnyt ystävää perheineen toteutuneen unelmansa keskellä, saanut pyynnön osallistua kummin roolissa pienen tytön elämään, huokaissut helpotuksesta sairaan ystävän voinnin kohentuessa, saanut tukea perheeltä vaikeissa tilanteissa, kokenut yksin metsien keskellä olevani turvassa enemmän kuin missään muualla.

Lääkäri nousi tuolistaan ja halasi. Saatteena muutama päivä sairauslomaa, nippu tutkimuksia. Lääkkeeksi lepoa, ulkoilua, metsää ja asioita, jotka saa rentoutumaan kaiken pyörityksen keskellä. "Onhan sulla nyt tosi paljon kaikenlaista..." kuului viimeisinä sanoina ennen kun painoin oven kiinni.