sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Maailman toisiksi paras isä


Kantaa hän uniltaan heräilevän vuosikkaan vaunuistaan sisälle. Riisuu ja tokaisee iloisesti pojalleen "Ei vois paremmin mennä, toinen oksennustaudissa ja toisella p*skat housussa". Pari edellistä tuntia sama henkilö on korjannut tyttärensä oksennuksia vaatteilta, lattialta, sängystä. Kantanut mehua, syötävää, silittänyt ja lohduttanut. Ollut sairaan lapsensa vierellä, murehtinut pyykeistä, päivystänyt itkuhälytintä ja torkkunut istuen muutamat huomaamatta ohi kiitäneet minuutit.

Kattaa välipalaa pojalleen, hymyilevä hurmuri istuu tyytyväisenä pöydän päässä syöttötuolissaan. Pöydän äärellä istuva täti antaa sotkea pullolla vedet pitkin pöytää, vanhempi kuittaa naurahduksella koko sohlauksen. 

Muutama kierros ympäri taloa, pikkuisen välipalaa. Juuri kun vatsatauti näyttää kaikonneen mahan pohjat pyörähtää ympäri. Ja niin hän siivoaa jälleen. Lohduttaa, huolehtii ja rauhoittelee. 

Lopulta keräilee tavaroita, valmistelee lapsia kotiinlähtöön. Täti pukee nuoremman, villahaalari niskaan, toppapukua päälle, pienet Kuomat kinttuihin. Ammattilaisen ottein kehoittaa laittamaan rukkaset reppuun. Eihän niitä tarvita automatkalla, lapaset riittää taatusti.

Lähden nuoremman kanssa ulos. Kuuntelen välillä oven raosta mitä sisälle kuuluu. Taas siivotaan, vaihdetaan vaatetta, kuurataan. Ja todetaan, ettei vieläkään ole hätää, ei huolta.

Katselin ulkona pientä tyytyväistä tepsuttelijaa. Lapaset roikkuen hymyssä suin hän tallusteli pitkin pihaa. Täti teki rukkasten tarpeettomuuden kohdalla pahan virhearvion. Vanhempi riensi sisältä, iloisesti nosti istuimeensa ja perästä kantoi siskon toiseen penkkiin. Täti heitti lentosuukot pienokaisille, sulki oven ja tirautti kyyneleen. 

Kaikki ne tunnit. Tiedän kuinka raskaat, puuduttavat ja väsyttävät. Hän selvisi niistä. Oikealla asenteella, rauhallisuudella, kokemuksella, varmasti lapsuudesta asti juurrutetuilla toimintatavoilla. Kaikki oli niin luontevaa, vanhemman vaiston ohjaamaa. Hänestä huokui lämpö, välittäminen ja suuri rakkaus omia lapsia kohtaan. 

Päiväunien jälkeisen vaipanvaihtorumban jälkeen optimistinen vanhempi tuumasi iloiten pojalleen "Hyvinhän se suju, ei edes sotkettu paljon vaatteita". 

Näin tuumasi maailman toisiksi paras isä, maailman parhaan isän kasvattama poika. Isoveljeni.

Ehkä huomenna itse oksennan, kenties lapset oksentaa. Epätoivon partaalla, raskaina hetkinä koitan palauttaa pienen kipinän, muiston tästä päivästä. Ripauksen siitä lämmöstä ja rauhallisuudesta, jota sain tänään viereltä seurata. 

Parikymmentä vuotta sitten vieri kyyneleet isoveljeni poskilla, siskon hampaan jäljet selkänahassa verestäen. Tänään oli veljen aika vuodattaa kyyneleet pikkusiskon poskilla omilla teoillaan.

Kiitos Isoveli <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti