perjantai 14. elokuuta 2015

Sanon sen ääneen


Viikon vapaailta. Mietin terasseja, suunnittelin marjastusta, puutarhassa mylläämistä. Päätin kipaista lapsuudenseudulla, ohimennen. Mieli kaipasi maalaismaisemia, hiekkateillä ajelua auringon paistaessa. 

Lopulta löysin itseni lammasaitauksen reunalta, kanalan ovelta, lopulta lämmin kupponen kädessä kauniin kodin tuvasta. Nauramassa yli kymmenen vuoden takaisille asioille, ihmisille. Miten elämät on mennyt tähän, maailma kuljettanut samanlaiseen ajatusmaailmaan ja elämäntapaan.

Verannalle astuessa tulee joka vuotinen, salamana eteen saapuva tunne. Emännän kiskoessa takkia päälle aistin sen ilmasta, kylmyydestä. Kasvimaan reunalla seisoessa kosteus ja viileys hiipii paljaisiin varpaisiin. Portilta lähtiessä hämärässä napsautan kaukovalot päälle. Perille päästyä vedän villasukat jalkaan.

Syksy. Sitä se on.

Kiitos Jonnalle, Marttilan mahtavalle emännälle.

2 kommenttia:

  1. Kiitos itselles! :) kyllä se syksy sieltä tulee väkisinkin, mä kyllä tykkään kirpeistä aamuista ja pimeistä illoista. Arvaa muuten miten meijän ilta jatku? ..menin sisälle, istuin nojatuoliin, selitin Jompalle jonkun jutun ja kolmen minuutin päästä nukuin istualtaan.. :D just niin sen pitiki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaten. Se tunne oli ihana, mutta samalla jotenkin erilainen. Ehkä siksi, kun tänä syksynä kaikki on muutoinkin niin toisin?

      Ajatella, mun seurassa jaksoit, mutta heti Jompan seuraan jäädessä nukahdit. Semmosia ne miehet on :D

      Poista