"Elimistö tuottaa endorfiineja etenkin unen aikana. Endorfiineja vapautuu myös esimerkiksi pitkäkestoisen liikunnan, musiikin kuuntelun, nauramisen, itkemisen ja seksin yhteydessä. Myös auringonpaiste ja voimakkaat mausteet sekä kaakao lisäävät endorfiinien eritystä.
Etenkin pitkäkestoiseen liikuntaan liitetään käsite "endorfiinihumala", joka tarkoittaa liikunnan yhteydessä kohoavien endorfiinitasojen aiheuttamaa hyvänolontunnetta. Käsite liitetään etenkin juoksuun ja se tunnetaan englannin kielessä nimellä "runner's high". Endorfiinihumalan termi kehitettiin 1970-luvulla, kun havaittiin, että liikunta lisää veren endorfiinitasoja. Vuonna 2008 kyettiin osoittamaan mittausten avulla, että liikunta nostaa myös aivojen endorfiinipitoisuutta." Wikipedia
Vietin iltapäivän sohvalla rötväten, jakaen palan itsestäni, saaden vastaavan palan uudelta tuttavuudelta, pulloon lykättävältä yksilöltä. Lopun iltaa jatkoin toisen talouden sohvalla kaukosäädin kädessä vilttiin kietoutuneena. Toimettomana, joutilaana. Pyydettiin olemaan. Osaisinko oikeasti vain Olla?
Olen ollut puolitoista viikkoa juoksematta, tekemättä asiaa, josta saan valtavat endorfiiniryöpyt. Maratonin mittaiset viikkokilometrit kostautui kantapäissä. Olen yrittänyt korvata, mutta perinteeksi muodostunut iltajumppa tuntuu mitättömyydeltä. Kiipeilen lähes seinille, astelen kepeästi kuin balettitanssija, kevätmieli yltää lähes samoille mittareille kuin aamuyöstä huutavilla fasaaneilla. Janoan endorfiineja.
Nukun yön huonosti, jo kahdelta kurkkaan joko saa nousta. Edellisen päivän vetelehtiminen ei selkeästi sopinut keholleni. 5:37 annan itselleni luvan venytellä, 6:08 sinkoan ylös pediltä. Huomaan ulkona satavan kaatamalla enkä voi pidätellä enää itseäni. Vermeet niskaan, napit korviin, tossut jalkaan ja juoksemaan. Aristaa, mutta annan mennä. Koitan hillitä vauhdin, vähentää matkaa. Kotona vielä punnerran, kyykkään ja lankutan hiki valuen. Rojahdan selälleni lattialle ja olen viimein tyytyväinen, endorfiinien huipulla. Suihkunraikkaana kurkkaan peiliin ja totean jälleen ihmisen olevan parhaimmillaan kunnon rääkin jälkeen, suurta hormonit liikkeelle pistävää mielihyvää nauttineena.
Mitä tulee kantapäihin. Kipeät ovat. Endorfiinipuutos uhkaa tulevaakin viikkoa. Kenties saan aavistuksen mielihyvää munkkien syömisestä, sosiaalisista kontakteista, hymyistä ja katseista, lakatuista varpaankynsistä, keväisistä tuulista ja pienoisista auringon pilkahduksista. Annan itselleni luvan nauttia täysillä eilisestä, tästä päivästä ja huomisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti