torstai 11. joulukuuta 2014

Vastaus pyyntöön: Näin meillä kestoillaan!


Vastaus toiveeseen on kestänyt luvattoman kauan. Aihe on pyörinyt mielessä päivittäin. Lopulta totesin, että kestoilu elämässäni on hyvin pieniä, mutta merkitýksellisiä asioita. Asioita, joita ei edes itse ymmärrän, koska ne kuuluu jokaiseen arkipäivään.

Kertakäyttöisyyden minimointi alkoi jo vuosia sitten. En edes lopulta tiedä mistä kipinä syttyi. Ilmestyikö ensin kestotalouspaperit keittiöön vai kuukuppi vessan kaappiin. Raskausaikana vietin kymmeniä, ellei satoja tunteja kestovaippojen ihmeellisessä maailmassa. Oli selvää, että tulisin minimoimaan kertakäyttövaippojen käytön. Syyt vaippavalintoihin on jokaisen äidin henkilökohtaisia enkä ala ruotimaan omia syitä valintoihini sen tarkemmin.

Vaippakestoilu onnistui paremmin kuin hyvin. Kuuluisia niskapaskoja koin ainoastaan kertakäyttövaippojen kanssa enkä kokenut lainkaan raskaana pyöräyttää vaippoja paria kertaa viikossa pyykkikoneessa. Rakastin kauniita vaippapinoja, isompien vaippojen metsästämistä, uusia kokeiluja ja jatkuvaa oppimista aiheesta. Puhumattakaan sen pienen suloisuuden katselemisesta, joka oli puettu villapöksyihin. Esikoinen oli päiväkuiva 1v 10 kk iässä ja yövaipoista luovuttiin parivuotiaan. Vaipoista luopuminen oli samalla haikeaa ja helpottavaa.

Nykyään tukihenkilökeikoilla kaivan joka kerta esille myös äiti-tuotteet vaikkei kiinnostusta olisikaan. Moni "tavallinen tallaajakin" kiinnostuu kestoliivinsuojista, jotka kuuluu nykyään jo äitiyspakkaukseen. Suuremmille porukoille kestositeistä ja kuukupeista kertoessa kuitenkin ilmeet on mielenkiintoisia. Yleisesti vastaanotto on negatiivinen ja vieroksuva. Usein porukasta joku kuitenkin uskaltautuu tilaamaan ja kokeilemaan, puskaradio laulaa ja hetken kuluttua porukoissa keskustellaankin kuka kotimainen valmistaja tekeekään parhaiten istuvat siteet. En tiedä ainuttakaan naista, joka kestoiluun päästyään olisi vaihtanut takaisin kertakäyttöisiin hygieniatuotteisiin.

Arjessa kestoilu vaippojen jäätyä näkyy lähinnä rätteinä. Keittiössä vanhoista sideharsoista, flanellilakanasta tai pikkuveljen pitkistä kalsareista ommellut rätit on korvaamattomia. Yksinkertaisuudessaan ne toimivat talouspaperin korvikkeena enkä lainkaan pysty samaistumaan äitien taivasteluun määristä minkä lapsiperhe kertakäyttöistä pyyhintä kuluttaa. Itse neulotut rätit vuosikymmeniä vanhoista Wetterhoffin pellavista on aivan ehdottomia tiskirätteinä, onneksi pellavia löytyy kaapista loppuelämän räteiksi...

Kestorätit vessassa aiheuttaa jo naureskelua. On tilanteita, joissa rätti ohittaa kertakäyttöisen käyttömukavuudessaan, mutta kannan nyt ja vastaisuudessa kyllä vessapaperia kaupasta kotiin. Ei huolta vieraat. Olen kyllä vieraillut vessassa, jossa paperin pönttöön pudotuksen sijasta tiputetaankin rätti pyykkikoriin eikä vessapaperi ole vaihtoehtona. 

Lopputulemalta olen äidiltäni varmasti oppinut, että sideharso on lapsiperheen pelastus. Äidilläni on päivittäisessä käytössä edelleen äitiyspakkauksen sideharsot, joista vanhimmat uhkaavasti lähestyy kolmenkymmenen vuoden ikää. Ehkä vastaisuudessa alankin tupaantuliaislahjoiksi antamaan itse neulottuja tiskirättejä ja sideharsoja?

4 kommenttia:

  1. Juu tiskirätit kelpaa kyllä. ;D Ja miten söpöt sienikestoliivinsuojat!! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja sideharsoja vauvalahjaksi ;) Yleensä nuo esittelykassin kamat on aika houkuttelevia ulkonäöllisesti, kas kas.

      Poista
  2. Kiitos Johanna tästä! Oli mielenkiintoista lukea!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkais hyvä vaan. Ei muuta kun ompelukone laulamaan :)

      Poista