tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vuosi elämästäni




Vuosi sitten katselin laaksoisia maalaismaisemia. Tunsin ristiriitaisia tunteita. Takapenkille oli tovia aiemmin ilmestynyt toinen istuin, turvavöihin istutettu hämillään oleva reipas pellavapää. Olin saanut kuukauden aikaa valmistautua henkisesti uudenlaiseen äitiyteen. Hankkinut vaatetta ja tarviketta lapselle, josta tiesin vain iän ja sukupuolen.

Olimme tavanneet kahdesti aiemmin. Hän ei ollut lapsi, joka menee sydämeen ensimmäisestä katseesta, kontaktista. Tiesin kiintymyksen muodostuksen olevan vaikeampaa kuin biologiseen lapseen, haasteellisempaa kuin useaan työssä hoitamaani lapseen. Hän oli oman luonteeni ja piirteideni vastakohta.

Kulunut vuosi on ollut raskas. Tunteiden vuoristorataa, aallonharjaa ja syvyyksiin sukeltamista. Suuria ristiriitaisia tunteita, henkisiä taisteluja, tosiasioiden hyväksymisiä ja tulevaisuuteen kurkisteluja, jännittäviä, pelottavia ja stressaavia tilanteita. Olen raivostunut, huutanut, kironnut ja itkenyt epätoivosta kymmenittäin. Olen tuntenut paskamutsi-fiiliksiä järjettömän usein, pyytänyt kyyneleet silmissä anteeksi, pitänyt satoja kertoja sylissä ja halaillut särkynyttä pientä ihmistä.

Viikolla työtiimi laittoi ajattelemaan lähtökohtaa. Istuin kakkulautaseni äärellä iloisena, hiljennyimme hetkeksi jokainen ajattelemaan vuoden takaista aikaa. Kyyneleet valuivat poskilleni, ymmärsin niin paljon. En pystynyt kääntämään ajatuksiani sanoiksi, mutta tiimi auttoi. Puhuivat kauniisti, kiittivät ja kannustivat. 

Päivääkään en ole katunut toisenlaista äitiyttäni. Mielessäni ei ole käynyt ajatustakaan luovuttamisesta, lapsen särkemisestä jälleen sadoiksi sirpaleiksi. Tunnen jo vahvaa kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta, välitän valtavasti. Huomaan päivittäin "työn" tuottaneen tulosta, lapsen eheytyneen ja muuttuneen. Tiedän jo nyt, ettei tasapainoinen elämä, syli ja ymmärryskään tasoita kaikkia elämän töyssyjä. En pysty näkemään tulevaisuuteen, mutta olen tehnyt hiljattain valintoja helpottaakseni lapsen tulevia vuosia varhaiskasvatuksessa ja mahdollisesti koulumaailmassakin.

Tuli päivä, jolloin piti taas toviksi luopua. Innostusta, jännitystäkin, paljolti pulinaa takapenkkiläiseltä matkalla kohti uutta ja ihmeellistä. Perillä hämmästyneitä ihmisiä, jotka eivät uskoneet tuntemakseen lapseksi. Hän oli kiinni puntissani, liimautuneena syliini, hiljaisuudessa. Lopulta halasin, pussasin ja lähdin kotimatkalle ilman pientä tärkeää. Matkaseuraksi lähtenyt äitini oli hämillään tilanteesta. Itse tunsin ylpeyttä, onnistumista. Näin valtavasti tärkeitä merkkejä, eheytymistä ja kiintymistä. Tiesin olevani tavattoman tärkeä ja rakastettu. Aivan kuten jokaisena iltana, kun hän katsoo iltapusun jälkeen suoraan silmiin ja sanoo "Äiti mä rakastan sua, nähdään aamulla".

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Seis hetkeksi


Parasta on pakata kimpsut ja kampsut, poistua kotoa. Karata mummille ja ukille, kotikonnuille. Käydä lenkillä viilenevässä illassa, juosta aurinkoisessa keskipäivässä. Kävellä aamusella tuttuja teitä shortseissa ja merinovillapaidassa. Nauttia kauan odotetusta lämmöstä. Syödä paljon, kaikkea hyvää, nauttia valmiista pöydästä. Istua aurinkoisella terassilla, antaa tuntien kulua ja katsella serkusten touhuiluja, nauttia tovi vapaudesta.

Olla hetki kuin ei kiirettä olisikaan. Olla hetki aloillaan.

Elossa. Sittenkin.



Olen juossut pankissa, välittäjällä, rautakaupoissa. Punninnut, vertaillut ja suunnitellut. 

Olen soittanut, laittanut viestejä ja neuvotellut. Enemmän kuin kahvitaukojen ja työmatkojen edestä.

Olen tehnyt päivätyötä aikaisissa vuoroissa ehtiäkseni hoitaa kaiken mitä elämässä pitää. 

Olen nukkunut liian vähän. En vain osaa. En juuri nyt.

Olen pessyt mattoja. Ainakin tusinan.

Olen pakannut. Pakannut ja vieläkin pakannut. Laatikot loppui kesken.

Olen syönyt säälittävän ravintoköyhää ruokaa. Tekisi mieli läiskiä itseä poskille.

Olen saanut viettää lasten kanssa pitkiä yhteisiä iltoja. Näitä olen kaivannut.

Olen käynyt lenkillä, jumpannutkin. Auttaa pitämään hengissä, voimissa.

Olen soitellut, aikatauluttanut, kuskannut ja palaveerannut "elämäntyöni" parissa.

Olen itkenyt helpotuksesta kuullessani lasten päivähoitopaikoista. Sain mitä pyysin. 

Olen viettänyt syntymäpäiviä. Tämän vielä muistin.

Mennyt viikko. Selvisin. Olen yhä elossa.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Keskikesäsillä


Onnellisen juhannuksen resepti

- Kaksi pientä vihtojaa
- Tuntikaupalla ulkoilua
- Pari vauhdikasta juoksulenkkiä
- Puolikas pullo punaviiniä
- Tunteja kokon äärellä
- Kasoittain kuulumisia, rupattelua, ajatusten vaihtoa
- Yksi ravintolalounas tärkeiden kanssa
- Hyppysellinen mieleen talletettuja aistimuksia aamuyön tunteina yksin usvaisella joella
- Kymmenittäin lämpimiä halauksia, iloisia ilmeitä, välittäviä ihmisiä
- Oman maun mukaan koivun tuoksua, ruispeltoa, tyyntä järvenselkää
- Pyykkikoneellinen nuotiolta tuoksahtavia vaatteita
- Yhdet 13 tunnin yöunet

En käyttänyt tarkkoja mittoja, en etsinyt sopivaa reseptiä. Aloitin yhdellä aineella, sekoitin ja lisäsin oman maun mukaan. Lopputulosta voi verrata uunituoreeseen korvapuustiin; sydämessä asti lämmittävä, kertakaikkisen miellyttävä ja taatusti ikimuistoinen.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Aikataulutettu elämä


Arvoitus 

19.6.2015

Kuva 1. Lukollisessa liinavaatekaapissa jäljellä salassapidettävät asiakirjat ja edellisen auton myyntivoitot. Juuri ne rahat, jotka on pian ainoat säästöni.
Kuva 2. Menin tärkeään tapaamiseen räkäisessä mekossa, puuroa leggareissa, tennareissa, ajankohtaisessa pankkiryöstäjähuivissa ja maiharitakissa. Ajatuksilleni näytettiin vihreää valoa.
Kuva 3. 300 litran arkkupakastimessa on säilöttyjä tuhottavana enää 100 litraa. Aika loppuu kesken ennen kuin ruoka.
Kuva 4. Maksoin 5e lastenosastolta ostetuista juoksupöksyistä. Kenties vyötärönauha piiskaa eteenpäin väsyn yllättäessä.
Kuva 5. On sekaista. Hirveää. Kamalaa. Kaikki huis ja hais, pahvilaatikoita, muovilaatikoita, jätesäkkejä.. 
Kuva 6. Lohifilettä kiloittain pakastimessa. Keitto on nopeaa, helppoa ja riittoisaa. Nyt ei ihmeisiin jouda.
Kuva 7. Ajan tuhansissa ajatuksissani päivästä toiseen aakkosaseman ohi. Seuraavaksi siirryn peukkukyytiin.
Kuva 8. Ostin ensimmäisen muovipussin sitten vuosiin. Tuoreiden kasvisten sijaan sujautin pussiin pakastevihanneksia ja eineskarjalanpiirakoita. Annan itselleni luvan mennä helpoimman kautta, kerrankin.
Kuva 9. Verhot pakattu, näkevät päivänvalon seuraavan kerran syksyllä. Bikinit kodinhoitohuoneen ovenkahvassa osa sekamelskaa, suuri motivaattori. 

Tavoite

20.7.2015

Aloitan kesäloman. Olen tilannut aurinkoa ja lämmintä. Bikinit tuskin ehtii uimareissujen välillä edes kuivua. Seuraavat viikot kulutan laatikoita purkaen, palloa vihreällä nurmella lasten kanssa potkien, uimarannalla kirjoja lukien tai villasukkia neuloen, suunnittelemattomia kesäreissuja tehden. Tutustun ympärilleni aukeavaan uuteen ja tuntemattomaan, mutta samalla vanhaan ja tutuksi tulleeseen maailmaan. Enää ei tarvitse ajatella, stressata tai kiirehtiä. Voin ja aion nauttia elämästä.

Pyyntö

Väliin jää kuukausi. Monen monta tuntia, jotka vietän yksin. Kiristän hermojani, stressaan, aikataulutan, suunnittelen ja panikoin. Teen vuorotyötä, tyhjennän ja täytän, puran ja luon uutta. Olen olosuhteiden vuoksi lapsistani erossa enemmän kuin koskaan aiemmin.

Soittakaa, laittakaa viestiä, tulkaa kylään, viekää metsään, terassille, kahville, potkista tai biitsiä pelaamaan, lenkille, saunaan, rannalle.. Viikolla tai viikonloppuna, aamuvarhaisella tai ehtomyöhällä. Luvatkaa, etten hukuta itseäni maalipurkkiin tai hio seiniä kesän kuumimpina päivinä. Varmistakaa, etten mieti portaiden maalausta tai ovenpielien kuntoa viikonloppuvapainani. 

Varoitus: Mikäli saat vastalauseen "En mä nyt pysty, kun mun pitäisi..."
a) saavu paikalle, avaa ovi, sido jalat ja kädet, vie väkisin seinien ulkopuolelle.
b) kisko päälle remppavaatteet, pakkaa mukaan porakone ja tuhlaa vapaa-aikasi hyväntekeväisyyteen.
c) saavu, keitä kahvit ja kaiva pakastimesta pullaa. Lupaan istua aloilleni ja lopettaa tössöttämisen.

Kysymys

Joko arvaat?

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Ajan patinaa ja kestävää ajattomuutta


Koko kevään olen myynyt omaisuuttani. Pyrkinyt eroon kaikesta turhasta ja tarpeettomasta. Koville ottaa toisinaan, mutta ajatuksen heittäessäni kymmeniin muuttolaatikoihin, kykenen ylittämään rajan ja napsauttamaan tunteikastakin materiaa myyntiin. Totuushan on rehellisesti se, ettei myytyjä tavaroita enää jälkikäteen kaipaa, tuskin muistaakaan.

Aloitin vaatehuoneen siivouksen juhlavaatteista. Pois, pois, pois. Kaikki liian suuria. Päädyin laukkuihin. Rojautin koko kasan lattialle ja aloin lajitella. Yksi päätyi myytävien kasaan, loput säilytettäviin. Olin pettynyt suoritukseeni. Yritin uudestaan ja lopputulos sama. 

Ylimmässä otos kootaan kahteen sanaan; vanhaa ja nahkaa. Monet reissut nähneitä veskoja, kirpputoreilta muutamilla roposilla hankittuja. Arvokkaimman yksilön jätin ylihintaisuuden vuoksi, kunnes seuraavalla viikolla korjasin itselleni 6e hinnalla. En katunut tuhlausta.

Puuvillalaukuissa sama tylsyys jatkukoon. Pelkistettyä, klassista, käytännöllistä. Isot veskat söi aikoinaan sisäänsä uskomattoman määrän kestovaippoja ja pari kantoliinaakin, kaikki mitä tarvitsin päivän reissulle. Nykyään niiden käyttö on minimaalista, mutta kesän korvilla uimareissuille tarvitaan taas pyyhkeille runsaasti tilaa. Arvokkain näistä, Nanson Reilun kaupan jättilaukku maksoi aikoinaan kirpputorilla 5e. 

Alimmassa ne käytetyimmät. Tuohi- ja pärekoppa. Tuohikoppa pesee käytännöllisyydessä ja esteettisyydessä jokaisen laukun mennen tullen, kulkee mukana reissussa kuin reissussa. Pärekoppa mummon peruja, voittamaton vihanneskoppa kauppareissuilla. Tunnearvo molempiin on valtava, rahallista panostustani en kehtaa edes sanoa. Oikein hävetti kirpputorilta moinen aarre kotiin kantaa puolittain ilmaiseksi.

Mitä napsautinkaan myyntiin? Sen ainoan, uutena ostetun, siistin ja ikäisteni suosiman yksilön. Kenties säästin ne itseni näköiset; ajan patinaa keränneet, elämää nähneet, kestävät, käytännölliset, ajattomat ja hiukan tylsätkin yksilöt.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Luonnonkosmetiikka


Etkö pese hiuksia?
Et käytä saippuaa?
Et rasvaa itseäs?
Mites hampaat?
Miten voit meikata?

Törmäsin pitkästä aikaa kysymysten tulvaan, kiinnostuneeseen uteluun. Itselleni turhien kemikaalien välttäminen on vuosien saatossa muodostunut arkipäiväiseksi asiaksi, jota ei juuri tarvitse miettiä. Jälleen kerran todettakoon, etten ole asian suhteen nipottava tiukkapipo, mutta ajan myötä kultainen keskitie on kallistunut kotiseinien sisällä täysin luonnonkosmetiikan puoleen. Lupasin kysyjälle tiivistelmän omista, itselleni sopivista tavoista ja tottumuksistani, en yleismaailmallista näyttöihin perustuvaa tekstiä.

Aloitetaanpas hiuksista. Hiusten ja hiuspohjan puhdistuminen kemikaaleista vie parisen viikkoa. Itselleni haasteena oli löytää luonnonkosmetiikkatuote, joka teki hiuksista aidosti puhtaan näköisetkin. Flow-kosmetiikan pariin päädyttyäni ei ole tarvinnut edes harkita shampoiden pariin palaamista. Moni tuttava on päässyt hiuspohjan ongelmista vaihtamalla luonnonkosmetiikkaan.

Saippuoita löytyy kotoa jokaisen lavuaarin reunalta. Kasvoille löytyy oma palansa, oman ihotyypin mukaan valittuna. Vartalo ja kädet kuurataan tutun merkin tuotteilla. Palat sisältävät öljyjä, jotka hoitavat ihoa. Luovuttuani suihkusaippuoista kutiseva, karhea ja hilseilevä iho on jäänyt historiaan.

Satunnaisesti kuorin ja naamioin kasvot Flown tuotteilla, kehon kuorin kahvinporojen ja oliiviöljyn sekoituksella. Suihkun jälkeen sipaisen kostealle iholle kookosöljyä, joka toimii kesäisin myös deodorantin korvikkeena mainiosti. Kasvoveden ja -voiteen olen löytänyt Frantsilalta, silmänympäryksille lotraan iltaisin avokadoöljyä ja kädet rasvailen shea-voi pohjaisilla rasvoilla. Shea ja kookosöljy toimii myös huulille, mutta laukussa mukana kulkee Hurraw-huulivoide.

Hampaat. Se ikuinen taistelun aihe; onko fluori hyvästä vai pahasta? Olen käyttänyt vuosia luonnon raaka-aineista koostettuja tahnoja. Milloin mitäkin. Jo pitkään olen löytänyt itseni ostamassa Weledan suolahammastahnaa. Makuun tottuu nopeasti, lopputulos miellyttävä. Fluorittomuudesta huolimatta hammaslääkärini viimeksi käydessä tuumasi, ettei useinkaan näe yhtä hyvin hoidettuja hampaita. Reikiä nolla. Puhukoon puolestaan niin kauan, kunnes toisin todistetaan.

Meikkeihin ei juuri tarvitse perehtyä. Mineraalipuuteria ja ripsiväriä, siinä se. Toimii minkä tarvitseekin vaikkei välttämättä lupaakaan maksimaalista tuuheutta ja kymmenkertaista pituutta.

Vuosia eri merkkejä testailleena olen nostanut kädet ylös ja luovuttanut 100% luonnonmukaisten deodoranttien suhteen. Toivon moisenkin vielä joskus löytyvän, mutta tällä hetkellä mennään Dermosilin toimivaksi todetulla, edes aavistuksen markettitavaraa puhtaammalla tuotteella.

Luonnonkosmetiikkaan siirtymisen jälkeen olen huomannut ihon olevan paremmassa kunnossa, pehmeämpi ja sileämpi. Kasvojen iho on paremmassa kunnossa eikä silmät punoita illalla meikin jäljiltä. Hiukset on tuuheammat ja paremmassa kunnossa kuin aiemmin, muotoilutuotteisiin ei ole tarvinnut edes perehtyä. 

Negatiivisina puoliakin toki löytyy. Saattaa ottaa aikansa ennen kuin itselle sopiva tuote osuu kohdalle. Yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle, anna aikaa itsellesi ja kehollesi tottua. Moni ajattelee luonnonkosmetiikan olevan arvokasta, mutta palojen ja purkkien hinta korjaantuu riittoisuudellaan. Herkkyysreaktioita ainesosia kohtaan saattaa esiintyä myös luonnonkosmetiikkaa käyttävillä.

Monikaan ei ole nähnyt, ei tunne kuin sanoina ja kuvina ruudulla. Uskon, etten eroa juurikaan kemikaaleja käyttävästä massaväestöstä. En ole sen erikoisemman näköinen, hukun kassajonoissa muiden joukkoon. Älä pelkää ottaa ensimmäistä askelta, sitä pientä ja epävarmaa. Lupaan olla tukena ja apuna jokaiselle uskaltavalle.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Vasta vihdottu


Lienee perinnettä jo, että Perinnepäiväksi taivaalta sataa päälle auringonsäteitä ja luonto hymyilee kauneimmillaan. Keskikesän juhlan kolkutellessa nurkissa luonto on kauneimmillaan, vihreää, raikasta ja valoisaa. Kyllä siinä kelpaa "perinnepaidassa" paljasjaloin hipsutella pitkin tiluksia, pyykkäillä, vääntää vihtoja ja toisinaan sekoitella punamultaa padassa. Saa ihailla taitavien käsien tekemää työtä, isältä pojalle perittyjä taitoja, katoavia kansanperinteitä. Nautin rauhasta, iloisten ihmisten seurasta, vietin juhlahumun täyttämän viikon jälkeen ansaittua vapaa-aikaa. 

Joulukuussa luulin kaiken olevan toisin tänä kesänä. Paljon on muuttunutkin, itse kullakin. Edellisten kesien renkipojan kanssa savusaunan jälkeen jutustellessa ajattelin päässäni, että palaset on edelleen kohdillaan, paremminkin kuin aiemmin. Sama remmi edelleen kasassa, uusia kasvojakin joukossa. Lopulta kukaan ei talven aikana kadonnut maailman tuuliin, levottomimmatkin sielut upottaa hiljalleen juuria maaperään.

Perinnepäivää voinee kutsua ensimmäiseksi aidosti lämpimäksi päiväksi. Juuri se päivä, jolloin sopi kulkea sääret paljaana aamusta ehtooseen, tarkeni istua iltaa pyyhkeeseen kietoutuneena, huomata kasvoilla seuraavana päivänä häivähdyksen rusketuksesta. Toivottavasti ensi lauantaina, 20. kesäkuuta Korteniemessä juhannusta saunoville jäi edes muutama auringonsäde varastoon.